maanantai 7. marraskuuta 2016

Blogger Recognition Award

Ehdottomasti yksi bloggaamisen parhaita puolia on vuorovaikutus lukijoiden ja toisten bloggaajien kanssa. Kommentit tuntuvat aina kivalta ja joskus kommenttiboksiin saadaan ihan kivasti pulinaa aikaan. Tähän liittyen, olen saanut todella kivan tunnustuksen  Katjalta Willa Lemmelle -blogista! <3 Kiitos Katja!





Tässä lyhkäisesti tämän tunnustuksen juoni:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2.Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3.Anna ohjeita alotteleville bloggaajille
4.Mainitse ja linkitä blogi joka nimesi sinut 
5.Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi




Kuinka aloitin bloggaamisen


Aloitin bloggaamisen siksi, että saisin taltioitua kuvineen, ohjeineen ja päivämäärineen DIY-projektejani ja ruokaohjeita. Siitä siis lähdettiin, mutta teema ja ideat ovat matkan varrella rönsyilleet vaikka minne. Olin lukenut useampaa inspiroivaa blogia ja sen myötä halusin kanavan myös omille jutuille. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, joten blogin kirjoittaminen tuntui sen myötä luonnolliselta jutulta. Tämä tapahtui siis jo vuonna 2013. Kolmen vuoden aikana blogi on ehtinyt muuttua paljon. Nyt kuvailisin blogiani hyvinvointi-perhelifestyleblogiksi. Myöhemmin innostuin myös valokuvaamisesta ja aloin julkaista yhä enemmän kuvapainotteisia postauksia.

Nykyään kirjoittelen blogia melko säännöllisesti. Postaan, kun on hyviä ideoita, juttu kulkee ja kuvat on otettu. Yöunista ja perheajasta tinkimättä. Blogista on tullut ehkäpä se tärkein harrastus tällä hetkellä. Olen tutustunut toisiin bloggaajiin ja useamman tavannut ihan oikeassakin elämässä. Unohtamatta niitä yhteistöitä, joita olen saanut tehdä. Niistäkin on tullut sellainen olo, että blogini on jollain tapaa noteerattu.

Ennen tätä Kuiskauksia-blogia kirjoitin toista, jo nyt suljettua blogia. Siitä kerroin ihan hiljattain tässä postauksesta. Saman linkin takaa löytyvät myös ne takavuosien nolot asukuvat ja tarina tuon blogin taustoista.




Ohjeita aloittaville bloggaajille


Ohjeena antaisin ensinnäkin sen, että kirjoita siitä, mistä oikeasti haluat kirjoittaa. Kirjoittajan innostus ja motivaatio näkyy tekstissä, joten lähtisin kirjoittamaan blogia siinä vaiheessa, kun haluan sanoa jostain asiasta jotain. Itselläkin on niitä hetkiä, kun ei oikein löydy mitään blogissa kerrottavaa. Silloin en postaa lainkaan.
Lue myös muiden blogeja, inspiroidu ja kommentoi. Säädä blogin ulkoasu lukijaystävälliseksi ja tee blogista sinun näköisesi.





Tunnustuksen haluan jakaa seuraaville 10 blogille:


(Ja nyt tosiaan piti valita se 10, vaikka tämän tunnustuksen ansainneita blogeja löytyy lukulistaltani rutkasti enemmän.)



Kiitos inspiroivista ja ajatuksia herättävistä blogeistanne!


P.S: Tiedän, että moni teistä blogin lukijoista on kiinnostunut KonMari -metodista. Siksi on ihan pakko nyt vinkata, että pieni vaaleanpunainen kirja on nyt tarjouksessa Adlibriksessä *alle kympillä (löytyy täältä*)

*mainoslinkkejä

19 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea miten olet blogin perustanut!
    Ja hyvät ohjeet aloittelijalle!
    Kiitos paljon tunnustuksesta!❤️
    Olen kesäkuussa tehnyt tämän haasteen blogissani, jos haluat sieltä sen lukea.
    Kivaa tiistaita sinulle!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään näistä haasteista, kun tulee kirjoiteltua sellaista, mistä ei muuten postaisi ja samalla oppii muista bloggaajista. :)
      Käynkin lukemassa haasteen blogistasi!
      Mukavaa illan jatkoa Sari <3

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea sinun blogihistoriastasi ja ohjeistasi, sillä tämä samainen haaste on odottanut luonnoksissani jo tovin;)
    Hyviä ohjeita ja kyllä blogistasi huomaa, että olet ensin harjoitellut toisen blogin kanssa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, aiempi blogi oli tosiaan hyvä harjoittelukappale! Ihanaa huomata, että kehitystä on tapahtunut. :) Toivottavasti pääsen pian lukemaan myös sinun vastaavaa postaustasi, on nimittäin kiva "verrata", mitä blogikaverit vastaavat samoihin juttuihin. :)

      Poista
  3. Kiitos paljon!
    Konmari "kakkonen" julkaistaan/julkaistiin nyt marraskuussa, joten varmaan siksi edullinen hinta.
    Mietin kirjaa pikkusiskoille joululahjaksi, mutta ottaisivatkohan ne sen piruiluna... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sanna! :)
      KonMarin kakkososa ilmestyy tosiaan ihan pian -on sitä odotettukin! Minäkin olen pohtinut tuota kirjan lahjaksiantoa, kun joku saattaisi tykätä, mutta joku toinen puolestaan loukkaantua. :D

      Poista
  4. Kiitos ihanuus tunnustuksesta, sain tämän jokin aika sitten muutamasta blogista ja olen ehtinyt sen jo toteuttaakin <3
    Ihanaa kun blogisiskot muistaa näillä tunnustuksilla sillä siinä tulee lämmin fiilis, että ainakin joku tykkää blogistani <3
    Olen samaa mieltä siitä että kirjoita juuri siitä mistä haluat, silloin blogisi on sinun näköisesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pitääkin käydä lukemassa tuo tunnustuspostauksesi! <3 TYkkään näistä tunnustuksista myös: tulee pohdittua asioita, mistä ei muuten postaisi ja samalla oppii muista bloggaajista. Ja se tunne, että joku lukee blogiani. <3

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! :) Sun blogista muuten huomaa, miten olet koko ajan kehittynyt! Oot kivasti ottanut kuvia ja rajannut blogin aihepiirejä ja työstänyt ulkoasua. Oot vähän niinkuin mun esikuva blogin kehittämisessä, sillä oon sun blogia lukenut niin pitkän aikaa (täällä mä siis olen, vaikken ehdikään kommentoida!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Veera <3 Kaikkea on kyllä tullut tehtyä ja kokeiltua, ja siitä se oma tyyli on alkanut löytymään. Aihepiiri on rajautunut melkein pakosta, kun aikaa blogille ei ole niin paljon kun toivoisin. Siksi on helpointa keskittyä tiettyihin juttuihin, vaikka tarinaa tulisi ties mistä. :) Kivaa viikon alkua sinulle!

      Poista
  6. Kiitos tunnustuksesta Niina <3 Otan kopin ja alan saman tien luonnostelemaan :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Emilia <3 Aurinkoista viikon alkua! Odottelen postaustasi, mukava päästä lukemaan ajatuksiasi tästä aiheesta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!