perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kaunis ja kestävä meikkipohja Bohon luonnonkosmetiikan tuotteilla




Mitä ihan arkisiin ja tavallisiin juttuihin tulee, useimmista haluan suoriutua mielelläni mahdollisimman helpolla. Keveämmän arkeni tavoittelu koskee niin kotitöitä, kuin muitakin päivittäin tehtäviä asioita. Ja tähän lukeutuu myös ehostautuminen: kiva ja lähes jokapäiväinen juttu, jonka aamuisin teen. Mutta mielellään helpoimman kautta, ilman että lopputulos kärsii.

Vaikka meikkaaminen on mukavaa ja nautin suuresti erilaisista kosmetiikkatuotteista, ihan joka ikinen päivä en ehdi keskittyä ja panostaa siihen niin paljon kuin oikeasti haluaisin. Sen vuoksi olenkin etsinyt meikkipussiini tuotteita, jollain saan aikaan hyvää jälkeä nopeasti ja kätevästi;  kun tuotteet ovat laadukkaat ja itse kullekin sopivat, vie arkiehostuksen tekokin vain muutamia minuutteja.




Viimeisimpänä, uutena luottotuotteena on meikkiboksiini rantautunut luonnonkosmetiikan sarja BOHO. Olen iloinen, että sain mahdollisuuden testata Bohon runsaspigmenttistä ja kestävää värikosmetiikkaa, koska nyt siitä on tullut olennainen osa meikkirutiinejani.

Meikin teon aloitan meikkipohjasta ja parhaat välineet siihen löytyvät tällä hetkellä juurikin Boholta. Käytössäni on Bohon voidemainen meikkipuuteri, nestemäinen meikkivoide ja maapuuteri.

Voidemainen meikkipuuteri on Bohon toiseksi myydyin tuote, enkä lainkaan ihmettele sen suosiota. Jo ohuesti levittämällä saa aikaan kauniin, luonnollisen pohjan, ja meikkipuuteria lisäämällä enemmän peittävyyttä. Meikkipuuteri on helppo levittää esimerkiksi meikkisiveltimellä tai -sienellä. Se sulautuu iholle hyvin jättäen mattamaisen pinnan.

Pintakuivan ihoni vuoksi olen aiempien vuosien kehnojen kokemusten vuoksi vältellyt meikkipuutereita, mutta Bohon meikkipuuterin kanssa paakkuuntumis- ym. ongelmia ei ole ollut. Päinvastoin, tuote on noussut suosikkituotteideni kärkikastiin.

Hajusteeton meikkipuuteri on 100 % luonnonmukainen, josta 12 % luomuraaka-aineita. Vaikuttavia ainesosia ovat mm. oliiviöljy, auringonkukka, aprikoosiöljy ja -vaha, sekä greipin eteerinen öljy.




Meikkipuuterihan ei välttämättä tarvitse puuteria pintaan sen oman puuterimaisen koostumuksensa ansiosta. Kuitenkin ihastuin niin Bohon maapuuteriin, että olen tuputellut sitä kasvoille aivan säästelemättä. Maapuuterissa on kauniin hehkuva koostumus, joten se toimii valopuuterin tapaan. Osa Bohon maapuutereista on mattasävyisiä, jolloin niitä käytetään kuten aurinkopuuteria. Samalla kun maapuuteri korostaa ihon hehkua, se myös suojaa ja kosteuttaa.

Vegaaninen aurinkopuuteri on 99 % luonnonmukainen, josta 10 % on luomuraaka-aineita. Päävaikuttavat ainesosat siinä ovat aprikoosiöljy ja oliiviöljy.




Kolmantena käyttämistäni Bohon meikkipohjatuotteista on fluidimainen meikkivoide. Voide on todella riittoisaa ja pienikin määrä riittää. Aluksi levitin voidetta liian paljon, joten se sulautui ihoon huonosti jättäen tahmaisen tunteen. Parasta onkin levittää vähän, pieni alue kerrallaan. Voiteessa on miellyttävä, mieto ja luonnollinen tuoksu. Peittävyydeltään tämäkin meikkivoide on hyvä, jättäen luonnollisen lopputuloksen. Muttei silti ihan ohita uusinta suosikkiani, voidemaista meikkipuuteria. <3

Meikkivoide Fluid Foundation on vegaaninen, 99 % luonnonmukainen, joista 20 % luomu-raaka-aineita. 

Vasemmalla nestemäinen meikkivoide. Oikealla meikkipuuteri.


Onko Bohon tuotteet teille jo tuttuja? Käyttämässäni värikosmetiikassa on niin runsaasti kestoa ja pigmenttiä, etten ole lainkaan kummissani, että ammattilaisetkin tuotesarjaa käyttävät.

Bohon maahantuojan sivut sekä lisää tuotetietoa löydät TÄÄLTÄ.  Verkkokaupoista Bohoa myy ainakin Hyvinvoinnin Tavaratalo.




Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä.



12 kommenttia:

  1. Ei ole Boho tuttu itselle - kuullut siitä toki olen ja ihaillut kauniita, luontoystävällisiä pakkauksia. Tuo meikkipuuteri olisi ihan minun juttuni - kaikki helppo ja nopea uppoaa meikäläiseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen ihastunut näihin pakkauksiin, sopii niin hyvin kesään. <3 Meikkipuuteri on todella hyvä tuote: nopea ja helppo käyttää, samalla tarpeeksi peittävä ja pysyvä. :)

      Poista
  2. Mua onkin tuo meikkipuuteri kiinnostanut, mutta muuten on vain kokemusta merkin huulipunasta, josta tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös sinun kokemuksia Bohosta! Tuo meikkipuuteri on hirvittävän kätevä tuote, oikea aamujen helpotus. :)

      Poista
  3. Nimi kuulostaa tutulta, mutta kokemusta ei merkistä ole. Olisi kyllä kiva päästä testaamaan tuotteita, vaikuttavat tosi laadukkailta ja toimivilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella tykästynyt Bohon kestävään ja runsaspigmenttiseen luonnonkosmetiikkaan. Suosittelen kyllä testaamaan. :)

      Poista
  4. Aiemmin en ole merkistä kuullut ja ylipäätään luonnonkosmetiikka on itselle tosi vierasta. Oli siis mielenkiintoista lukea siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Heidi, että pidit postauksesta, vaikket itse lukeudukaan luonnonkosmetiikan käyttäjiin. Itselleni luonnonkosmetiikka on melkeinpä intohimo, joten kannattaa kyllä kokeilla joskus. :)

      Poista
  5. Oi vitsit nyt kuulostaa kyllä mun tuotteelta, itselläkin pintakuiva iho eikä meikkipuuterit ole oikein sopinut. Täytyykin tutkia mistä näitä löytyisi jossain kivijalkamyymälässä testattavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin monet meikkipuuterit meni paakkuiseksi iholla ja kuivatti vielä lisää. Tämä Bohon on sen sijaan sopinut iholleni hyvin. :)

      Poista
  6. Nää Bohon meikit vaikuttaa tosi mielenkiintosilta, oonkin halunnut kokeilla näitä jo pitkään :) Muutenkin pitäisi alkaa enemmän tutustua luonnonkosmetiikan meikkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen tuote tuotteelta siirtynyt luonnonkosmetiikkaan. Värikosmetiikasta Boho on yksi suosikkejani, joten voin lämpimästi suositella tutustumaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!