keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Äiti vapaalla






Miten teillä on syyslomaviikko sujunut? Toivottavasti leppoisissa merkeissä.

Kuten otsikkokin sen kertoo, syysloman aikana olen saanut/ ottanut tavallista enemmän omaa aikaa. Kerhot ja harrastukset ovat tauolla, joten tytär lähti pienen siilireppunsa kanssa pariksi yöksi mummolaan, omalle pienelle syyslomareissulleen.

Tällainen lapsivapaa tuntuu äkkiseltään ihan hassulta. Minulle omaksi ajaksi riittää ne pari tuntia, kun lapsi on kerhossa. Ja tietty ne tunnin omat lenkit noin joka toinen päivä.




Kaipauksesta huolimatta olen saanut ajan ihan mainiosti kulumaan ja on tullut löysäiltyä. Nukkunut 11 tunnin (kyllä yhdentoista tunnin!!!) yöunet, laittanut omia herkkuruokia (niin kuin kuvatkin kertoo) ja katsonut tv:stä hömppäsarjoja. Ihan aivot narikassa. Miehen kanssa olemme yhdessä kummastelleet, kun kotona on niin hiljaista.

Olen toki tehnyt jotain hyödyllistäkin, kuten kylppärin tehosiivouksen ja käynyt kaappeja läpi siinä toivossa, että löytyy jotain kierrätykseen lähtevää. Ja ainahan sitä löytyy: eilen vietiin yksi kassillinen meille tarpeetonta vaatetta ja astiaa Ekocenteriin. Puuhastelin myös blogin pariksi ja päivitin bannerin. Mitä pidätte?




Tänään näen taas oman pikkuiseni. Loppuviikkona ainakin ulkoillaan. Vietetään yhdet synttärit ja käydään katsomassa, vieläkö löytyisi suppilovahveroita. Ja jos minulta kysytään, niin siivotaan vielä loputkin kaapit. Muutama kiva sisustusvisio on nimittäin mielessä. ;)



7 kommenttia:

  1. Hieno banneri!
    Liityin samalla blogisi lukijaksi. Kiva, kun olit käynyt blogissani.
    Mukavalta kuulostaa teidän syysloma!
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sari ja tervetuloa mukaan! <3 Syysloma on mennyt mukavasti, ja melko lailla suunnitelmien mukaan. Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Hieno banneri! Samoissa merkeissä on täällä mennyt syysloman alku, kaksi päivää yksin talossa koirien ja isännän kanssa, tänään onneksi taitavat kotiutua kaikki lapset nuorimmasta vanhimpaan, kyllä tätä hiljaisuutta jo olikin ihan riittävästi yhdelle kerralle, elämä on tervetullutta taloon😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Hiljaisuus tosiaan tuntuu niin oudolta! Kyllä siinä oli ihmettelemistä, kun on tottunut että pieni papupata on aina liki. :) Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Tykkään bannerista, se on kaunis.
    Eikö olekin hassua kun lapsi/lapset on reissussa niin heti iskee kamala ikävä. Meillä on miehen kanssa aina sama homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Se on jännä miten nopeasti se ikävä iskee. Joskus jo etukäteen, kun tietää että on yön erossa lapsesta. :) Rentoa viikonloppua! <3

      Poista
  4. Lueskelen blogijuttuja vähän jälkikäteen, kun en ole toviin ehtinyt toisten blogeissa vierailla. Ihana tuo uusi bannerisi! Lasten poissaolo on kyllä tosi outoa. Nimenomaan kun kotona on niin hiljaista. Kyllä lapsia aika pian alkaa kaivata takaisin, vaikka onkin mahtavaa ehtiä tekemään omia juttuja ihan rauhassa. Mukavaa vikkonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!