sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kosminen kuu, hehkuva puna



Vastaiskuna kaamokselle olen totta innostunut värikosmetiikasta ja mitä kiehtovimmista sävyistä. Luonnollisen ruskeat, beiget ja kermaiset sävyt ovat saaneet seurakseen myös tummaa vihreää ja hehkuvaa punaista.

Tunnen viihtyväni näissä murretuissa, värikkäissä sävyissä, joita käytän rohkeammin kuin koskaan ennen. Harhaluuloni siitä, että sinisilmäisille vain ruskeaa ja liilaa ei ollutkaan ihan oikea: myös lämmin vihreä tuo mukavan, lämpöisen kontrastin.




Jo jonkin aikaa olen ollut kiinnostunut Uoga Uogan mineraalimeikeistä. Uoga Uoga on liettualainen merkki, jonka tarina on alkanut ystävyydestä ja luonnonraaka-aineista, kun kaksi ystävystä alkoi valmistaa kotikosmetiikkaa luonnon omista tuotteista. Uoga Uogan luonnonkosmetiikka sisältää puhtaita kukkaisvesiä, savea, kasviöljyjä, yrttejä, marjoja ja hunajaa.  Biodellyn valikoimasta löytyvät tuotteet sisältävät mineraalien lisäksi myös mm. meripihkaa josta valmistettuja tuotteita olen itsekin tuonut Suomeen Baltian maissa matkustaessa.


Biodellystä testiin saamani Huuli- ja poskipuna sävyssä Fire on monikäyttöinen tuote. Voidemainen puna sopii ehostukseen sekä poskissa, että huulilla. Se soveltuu levitettäväksi joko sormin tai siveltimellä. Itse olen käyttänyt kumpaakin tapaa, mutta kallistun enemmän siveltimien puoleen, koska sormenpäät ja itse meikkikin säilyy puhtaampana. Voide levittyy pehmeästi ja sen intensiivisyyttä voi itse helposti säädellä. Päivämeikkiin sillä saa aikaan sopivan hempeän, luonnollisen punan, mutta iltameikkiinkin saa voimakkuutta voiteen kerroksia lisäämällä.








Voidemainen puna tuntuu yllättävän keveältä iholla. Huuletkin ovat tuntuneet mukavan pehmeiltä, ja huuli- ja poskipunan yhdistelmä sisältämät jojoba-, vadelmansiemen ja arganiaöljyjä ravitsevat ihoa.




Cosmic moon, syksyisen vihreän sävyinen luomiväri on Benecosin valikoimasta, jonka tuotteita olin jo aiemmin käyttänyt (Edullista luonnonkosmetiikkaa -postaus löytyy täältä). Vihreä sävy sopii käytettäväksi sellaisenaan, tai yhdistelemällä muihin murrettuihin sävyihin. Vihreä sointuu kauniisti myös Laveran Cappucino Cream -luomiväripaletin kanssa, ja on kuin tehty pariksi Laveran vihreälle rajauskynälle. <3

Benecosin tuotteet ovat ranskalaista, 100% luonnonkosmetiikkaa, ja yksi edullisimmista luonnonkosmetiikan tuotesarjoista, joita tiedän. Värikosmetiikan lisäksi valikoimasta löytyy myös vartalon- ja ihonhoitotuotteita.



Muita viime viikkojen käytetyimpiä meikkituotteita ovat olleet Zuiin värillinen meikinpohjustaja, Alverden kulmaväri ja Zuiin hohdepuuteri.




Kannattaa muuten vilkaista myös Biodellyn Outlet-valikoimaan, josta löytyy tuotteita jopa 40% alennuksella. Ainakin tällä hetkellä näytti löytyvän niin Uoga Uogaa, Benecosia kuin Laveraakin.

Tiedättekös, mistä muusta kuin väreihin hurahtamisesta tietää, että on syksy? No siitä, että juoksuinnostus on löytynyt taas! Mitään maratoneja ei täällä vedetä, mutta pikkujuoksulenkille raikkaassa syyssäässä on päästävä lähes joka päivä. Ja se, jos mikä, virkistää. :)



Uoga Uogan puna ja Benecosin luomiväri saatu Biodellystä. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

2 kommenttia:

  1. Voi minä vasta haaveilen noista juoksulenkeistä, näinköhän tässä käy, että liukkaat tulevat ennen kuin minä pääsen liikkeelle ja näin voin siirtää aloituksen kevääseen? Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksuinnostus tulee yleensä niin myöhään, että tosiaan hyvin pian tulee talvi. :D En tiedä miksi kesällä juokseminen ei innosta lainkaan, se on sellainen kirpeiden syyskelien juttu. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!