lauantai 14. lokakuuta 2017

Halvat huvit syyslomaviikolle x 5





Joko teillä on selvät sävelet syysloman vieton suhteen? Ensi viikolla ainakin täällä Keski-Suomessa on koululaisilla loma, ja se tarkoittaa myös sitä, että kerhot ja harrastukset ovat tuolloin tauolla. Minun ja lasten arjessa (lähinnä tuon 4-vuotiaan, vauvathan eivät vielä lomien päälle ymmärrä) lomat eivät niin tunnu lomalta, koska olen kotiäiti ja lapset kotihoidossa. Kuitenkin välillä kaipaan sitä "loman tuntua", jotain mitä odottaa sekä vastapainoa perusarjelle.

Vauvojen kanssa en tohdi vielä kauas matkustaa ja meidän lomakohteet sijaitsevat 40 kilometrin säteellä. On suunnitteilla ainakin mummolareissu. Syyslomalle halusin kuitenkin kehitellä lisää jotain toimintaa, joka olisi helposti toteutettavissa. Tuntuuhan sekin lomalta, kun kalenterissa on jotain mukavaa tekemistä ja suunnitelmia.

Tyttären toivetta Titi-Nallen luona vierailusta on nyt mahdoton toteuttaa, mutta muut toiveet ovat ihan toteuttamiskelpoisia. Listaa kirjoittaessani huomasin, että meidän suunnitelmat sopivat myös pienelle budjetille, useampi juttu on nimittäin täysin ilmaista hupia. Mikäs siinä, sehän ei haittaa.






Viiden kohdan to do-lista syyslomalle:


1.Mennään eväsretkelle
Eväsretkelle on tavoitteena tuttu sienimaasto, mutta yhtä hyvin siihen soveltuu läheinen metsikkö tai puisto. Ja sadekaan ei ole este, koska vesikelillä eväsretki toteutetaan viltin päällä olohuoneessa. Evääksi otetaan kolmioleipiä, hedelmälohkoja ja kaakaota vaahtokarkeilla. Ja tietty sitä makkaraa, jos grillipaikalle osutaan. (Sienestyskin muuten onnistuu kahden pikkuvauvan kanssa, testattu on ;))

2. Leivotaan kakku
Parin kuluneen vuoden aikana olen yrittänyt kunnostautua kakkuleipurina ja kokeilla joka kerta jotain uutta tekniikkaa tai raaka-ainetta. Kuten arvata saattaa, en ole kuullut vie lähipiiriltäni kuullut vielä ainuttakaan soraääntä uudesta "harrastuksestani". Syysloma tulee näkymään kakussa ainakin jollain tapaa. Kenties sitä maustaa kauden kasvis tai koristaa syksyn värit?

3.Ollaan luovia. Askarrellaan. 
Tehdään käpylehmiä, liimataan lehdistä ja pienistä oksista paperille hauskoja eläimiä. Eilen aloitin tuubihuivin neulomisen tyttärelle, ja jahka se valmistuu, haaveena on tehdä vielä rusettipanta (tässä taisi tulla tämän postauksen, tai oikeastaan koko loman, epärealistisin tavoite ;))

4.Liikutaan
Pyöräillään, pelataan, ollaan hippasta, telmitään. Kiipeillään sopivan korkuisissa puissa ja hypitään kiveltä toiselle. Mauri Kunnaksen Suuren Urheilukirjan* innoittamina mennään kentälle juoksemaan ja kokeillaan, mitä kaikkea siellä voikaan tehdä. (Sama kirja kuului myös omiin suosikkeihini lapsena. Rakastin ja rakastan vieläkin niitä kaikkia pieniä yksityiskohtia!)

5. Pidetään elokuvapäivä
Katsotaan koko perheelle sopiva elokuva. Pesiydytään sohvalle, kietoudutaan täkkeihin popcornikulhon kanssa. Ollaan vaan, ihan rennosti. 

Näillä mennään ensi viikolla. Millaiset suunnitelmat teillä on? 





*mainoslinkki



2 kommenttia:

  1. Kun olin lapsi, yksi syys- ja talvilomiemme kohokohdista oli leipomispäivä, jolloin jokainen meistä lapsista sai oman osansa pullataikinaa ja sillähän sai sitten tehdä mitä halusi. Ei niin kovin eksoottista mutta hauskaa. Ja yhdessäolo oli se the Juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania muistoja! Itsellänikin on jäänyt parhaiten mieleen ne jutut, kun ollaan oltu yhdessä ja vietetty perheen kanssa kiireetöntä aikaa. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!