Sulkasato. Minne katosi mun hiukset?

Tänään selailin Mariela Sarkiman Hair Bibble -kirjaa ja etsin inspiraatiota jokapäiväiseen hiustenlaittoon. Hainhammas-klipsi on alkanut tulla taas liian tutuksi ja joku helppo sekä nopea vaihtoehto olisi enemmän kuin tervetullut.
Tämän postauksen tarkoitus oli esitellä banaaninuttura ja kertoa hieman hiustenhoidosta. Halusinkin kuitenkin avautua jostain muusta.

Banaaninutturaa kyhätessä huomasin taas sen: hiukseni ovat ohentuneet todella paljon. Sivuilla ei ole enää pitkiä hiuksia nimeksikään. Imetys ja raskaus ovat siis tehneet tehtävänsä. Muutakaan selitystä sulkasadolle en keksi. Tiesin jotain tällaista olevan odotettavissa, mutta silti se yllätti. Onhan lapsen syntymästä yli vuosi. Hiukset ovat myös elottomammat kuin aikoihin. Olen kuin suoraan 80-luvulta (niinpäs muuten olenkin!): Lyhyet sivut ja pitkä takatukka.
Epäsopivista tuotteista tai hoidon puutteesta ei pitäisi hiusten lähdössäni olla kyse. Eikä liiemmin puutteellisesta ruokavaliosta tai elämän tavoista. Huolen aiheeni on pieni verrattuna moneen muuhun asiaan, mutta hiustenlaitosta pitävää ihmislasta se sieppaa.



Postauksen alkuperäisidea: Banaaninuttura. Eipä paljon hymyilyttänyt.



Kuvaharvinaisuus tältä syksyltä: Hiukset auki.

 

Nyt vain odottelen hiusten takaisin kasvua ja tyydyn hätäponnareihin. Mitään näyttävää näin ohuista hiuksista en saa loihdittua. Luultavasti myös marssin lähimpään apteekkiin tai luontaistuotekauppaan etsimään ihmebalsamia, joka palauttaa hiukseni ennalleen. Mielellään viikossa.