sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Banaanin makuiset proteeiiniletut


 
Eilen vietettiin ystävänpäivää. Kaupungilla käydessäni huomasin, kuinka ravintolat täyttyivät jo päivällä ystäväporukoista ja pariskunnista. Monet nauttivat herkullisen näköisiä ruokia ja leivonnaisia. Usealla oli edessään kuohuviinilasi. Vaikken jaksa aina oikein lämmetä millekään ylimääräiselle ja Amerikasta rantautuvalle hössötykselle, on kivaa, että on tällainen päivä, jolloin tehdään jotain spesiaalia.
En muista, että vielä muutama vuosi sitten ystävänpäivää olisi juurikaan vietetty. Mitä nyt lähetettiin kavereille postikortteja. Postikortista tuli aina hyvä mieli.


 
Meillä ei eilen kilistelty shampanjalla, eikä muutenkaan hienosteltu ruoalla. Sen sijaan vietettiin lapsiperheen ystävänpäivää lettukestein. Kuinkas muutenkaan. :) Herkuteltiin terveellisillä jutuilla ja syötiin vatsat täyteen. Tämän tyyppinen herkuttelu ei häiritse detox-kuurianikaan ja eikä varmasti kalpene kakkukesteille.



 
 
Tein ensimmäistä kertaa proteiinilettuja. Sävelsin netistä löytynyttä ohjetta enemmän oman maun mukaiseksi ja kylläpä tuli hyviä! Lettujen kanssa nautittiin kiiviä, omenaa, appelsiinia, mustikkasosetta ja pähkinöitä. Pikkuinenkin napsi hedelmälohkoja ja pilkottuja lettuja innokkaana.
 
Tässä vielä ohje maukkausiin banaani-proteiinilettuihin. Ohje on yhteen isoon annokseen, jota voi muokata mielensä mukaan.
 
Proteiiniletut
 
1 banaani
2 kananmunaa
1 rkl soijajauhoa
hunajaa
1/4 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa, kardemummaa ja kanelia
2 rkl kookosöljyä (Sekä lettutaikinaan, että paistamiseen)
 
Soseuta banaanit sauvasekoittimella. Lisää muut aineet ja soseuta tasaiseksi massaksi. Kuumenna öljy pannulla keskilämmöllä ja paista.
 
 
 
 

7 kommenttia:

  1. Voiko banaanin jättää pois jos haluaa tehdä proteiini-peruslettuja, vai onko se olennainen osa. Tytär on pahasti allerginen sille.
    Tälläinen ystävänpäivä on toisaalt ihan kiva syy juhlistaa päivää, jotta miksipä ei. Näitä tavispäiviä kun muutenkin tulee jonossa ja jatkuu vaan....ainakin pääsiäiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, miksipäs ei? Nyt tekisi itsekin mieli kokeilla vaikka omenalettuja. :) Banaanistahan on helppo tehdä taikina, mutta soijajauho sitoo hyvin kaikenlaisia raaka-aineita yhteen.
      Olet ihan oikeassa, että niitä tavispäiviä on ihan riittävästi. Juhlitaan aina, kun on aihetta juhlaan. :)

      Poista
  2. Hyvännäköisiä lettuja :) Täytyykin kokeilla tätä ohjetta, kiitos ❤️

    VastaaPoista
  3. Mäkin kokeilin eilen ensimmäistä kertaa banaanilettuja! Ne maistuu kyllä yllättävän hyviltä :) Mieskin tykkäsi ja pyysi tekemään pian uudestaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsitte! Vaikea uskoa, että nämä ovat terveellisiä, kun ovat niin maukkaita. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!