sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ei kiire mihinkään

Rakastan hitaita aamuja. Sitä, kun on mahdollisuus hosumatta suoriutua aamutoimista, jutella tekemisen ohessa mukavia ja nauttia alkavasta aamusta. On elämän luksusta nauttia runsas aamiainen ajan kanssa, lueskella sanomalehteä ja juoda ylimääräinen kuppi suosikkikahvia. Samalla rakennetaan tornia duploilla ja lueskellaan satua jälkikasvun kanssa. Oleminen on leppoisaa, ja ollaan vaan siinä hetkessä.
 
 
 
 
 
Sunnuntaiaamut ovat meillä usein tällaisia. Olen pyrkinyt siihen, että edes kerran viikossa olisi aamu, jolloin ei aikatauluteta tekemisiä. Olen muutenkin hidas herääjä aamulla. Tarvitsen hetkeni, että päivä lähtee käyntiin. Myös töissä ollessani olin sellainen, että alkoi työpäivä mihin aikaan vain, kello oli vähintään tuntia ennen lähtöä soimassa. Tarvitsen tietyn ajan ja tietyt rutiinit. Hosumalla ei tule hyvää.
 

 
Leivoin ensimmäistä kertaa koskaan yösämpylöitä. Eli taikina tehdään illalla valmiiksi, aamulla leivotaan, kohotellaan ja paistetaan. Ohjeen nappasin happystarhome blogista. Ohjeeseen pääset TÄSTÄ.
 
Kohta lähdetään happihyppelylle lumisateeseen. Sateesta huolimatta ulkoilukelit ovat nyt kohdillaan. Nautitaan siis niistäkin. <3 

4 kommenttia:

  1. Aika kiva idea ja mikä ihana pikkuihminen siellä!

    VastaaPoista
  2. Hei mahtava idea, saapahan taikina tekeytyä rauhassa. Pitänee testata joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kätevä juttu, kannattaa kokeilla! Sopii hyvin ainakin minun aikatauluihin valmistaa sämpylät tällä tavoin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!