torstai 19. helmikuuta 2015

Ensimmäinen viikko detoxia takana

 
Detox-kuuria on takana nyt reilu viikko. Mitenkäs se on sujunut? No, ei niin hyvin, kuin oli tavoitteena. Alkuviikosta perheeseemme saapui ärhäkkä flunssa. Sen seurauksena on ollut väsymystä, huolta, valvottuja öitä ja känkkäränkkää.
 
 
Onneksi olin suunnitellut viikon ruokailuja etukäteen ja ostoksetkin kerkesimme tehdä sen mukaan. Ihan metsään ei siis ole menty. Pari viime päivää tuoreiden kasvisten syönti on ollut vähäistä ja puhdistavia juomia en ole muistanut nauttia nimeksikään. 
Tiistai-iltana tämä väsähtänyt äiti sortui euron irtokarkkipussiin. Salmiakkiautot, vaahtosienet ja väyrysen naamat olivat putkahdelleet mieleeni pitkin päivää. Ja kyllä, se euron pussi helpotti eloani oloani siinä tilanteessa, vaikka detox-kuuri siltä osin menikin pipariksi.
 
 
Huomenna taas noudatetaan detoxia, koska ollaan toipumaan päin. Tulevasta aamusta alkaen jatketaan kuuria siitä, mihin jäätiin. Siellä ne odottelevat; porkkana antioksidantteineen, puhdistava parsakaali, kuitupitoinen omena, sekä muut terveysherkut. Tarkempi perehtyminen eri kasviksiin ja ruokalajeihin on aika mielenkiintoista. :)
 
 

8 kommenttia:

  1. Minäkin yritän viritellä terveellisempiä elämäntapoja ja päästä irti sokerikoukusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sokeri on kyllä paha. kun mitä enemmän sitä ajattelee, sitä enemmän sitä himoitsee... Tsemppiä, onnistut kyllä! :)

      Poista
  2. Tsemppiä ja flunssan selätystä <3

    VastaaPoista
  3. Mä söin tällä viikolla sattumalta paljon porkkanaa, parsaa ja kiiviä, hymyilytti nämä kuvat. :) Tsemppiä paranteluun ja kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! Melkein detox, vahingossa. ;) Itse olen jo terve. Pienellä vaan nenä vielä vuotaa, mutta hänkin on jo paranemaan päin. Mukavaa illan jatkoa ja ihanaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  4. Täältähän löytyi milenkiintoisia aiheita sisältävä blogi! Ja herrrkullisen näköisiä kuvia. Pikaista parannusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Jenna! Ihana kuulla, että tykkäät! Rauhallista sunnuntai-illan jatkoa. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!