tiistai 12. toukokuuta 2015

Suolainen piirakkapohja (helppo ja nopea!)

 
Vielä kerran leivontaresepti... On vaan niin hyvä ja helppo suolainen piirakkapohjan ohje, että haluan sen välttämättä tänne jakaa.
 
Maailman helpoin suolainen piirakkapohja
 
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
1/2 dl kylmää vettä
 
Sekoita keskenään vehnäjauhot, kauraleseet ja leivinjauhe. Nypi sekaan pehmeä margariini. Tämän jälkeen lisää 1/2 dl kylmää vettä ja sekoita tasaiseksi. Levitä ja taputtele taikina voideltuun vuokaan. Levitä päälle täytteet ja paista 30-40 min. 200 asteessa uunin keskitasolla.
 
Yleensä esipaistan piirakkapohjaa hetken ennen täytteiden levittämistä, mutta tämä pohja toimi ilman sitäkin. Tällä pohjan ohjeella olen tehnyt kaksi piirakkaa. Toisessa piirakassa pääaines oli broileri ja toisessa kasvikset sekä juusto. Koska täytteiden määriä en sen kummemmin mittaillut, tuossa alla on lueteltuna, mitä tuli mihinkin.
 
Broilerpiirakan täyte:
  • Broilerin suikaleita
  • Parsakaalia
  • Kesäkurpitsaa
  • Oliiveja
  • Raejuustoa
  • Maitoa
  • Mausteita (suola, pippuri, timjami, basilika)
 
Kasvis-juustopiirakan täyte:
  • Kesäkurpitsaa
  • Parsakaalia
  • Oliiveja
  • Juustoraastetta ja juustoja paloiteltuna
  • Ruokakermaa
  • Mausteita (suola, pippuri, timjami)
 
Tällaisia ohjeita tällä kertaa. Pian on luvassa vaihteeksi ihan jotain muuta. Ainakin luonnonkosmetiikkaa ja käsitöitä, kunhan saan pari projektiani viimeisteltyä. Mukavaa viikon jatkoa! <3

20 kommenttia:

  1. Tuo kasvis-juustopiirakka menee kyllä mulla kokeiluun! Näyttää niin hyvältä :) Voisin joskus itsekin jakaa joitain ruokajuttuja blogissani, jos vain uskaltaisin :D Kosmetiikan kanssa liikun tutulla ja turvallisella alueella, mutta ruuanlaitto onkin sitten vähän toinen juttu ;) Hyväksi havaittuja kokkailuja voisi ehkä uskaltaakin tuoda blogiin, mutta katsotaan. Ehkä mä toistaiseksi pitäydyn omalla alueellani :D Miehen kokkailuja voisin kyllä esitellä vaikka heti, haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Mia! Laita ihmeessä ruokajuttuja! Niitä lukisi mielellään kosmetiikkapostausten lisäksi. :) On minullakin noita kosmetiikkatestauksia, vaikka tuntuukin, etten ole tarpeeksi pro niitä kirjoittelemaan. :) Nyt vaan kokkailuja kehiin, vaikka miehen sitten! :D

      Poista
  2. Nam, ja tämän voin tehdä meidän allergikollekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi sopiva ohje! :) Noiden allergioiden kanssa se on joskus vähän taiteilua.

      Poista
  3. Kiva että olit käynyt kommentoimassa blogiini, niin löysin tänne sinun blogiisikin :) Jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun tulit vastavierailulle Katariina, ja tervetuloa lukijaksi! :) Toivottavasti viihdyt. :)

      Poista
  4. Nam mitä piirakkaohjeita ;) Mä haluun kokeilla näitä kaikkia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hyvä jos löytyy mieleisiä! :) Jos kokeilet, kerro mitä pidit. :)

      Poista
  5. Kuulostaa - ja etenkin näyttää - hyvältä! Hyvä piirakkapohjan ohje onkin ollut vielä hakusessa. Samoin hukassa on monesti myös munamaidon suhteet, jottei piirakasta tule ihan munakkaalla kuorrutettua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Tästä tuli saman tien luottoreseptini, on oikein toimiva ohje. :) Kuulostaa tutulta tuo munamaitokuorrutus... Samoin se, jos sitä on liian vähän, on lopputulos joskus aika kuivakas. :D

      Poista
  6. Suolaiset piirakat on mun suosikkeja! Kiitos ohjeista :)

    VastaaPoista
  7. Nam! Tuohon kasvisversioon sopisivat myös fetakuutiot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, aika usein käytänkin fetaa suolaisissa piirakoissa. :)

      Poista
  8. Nams, näyttää ja kuullostaa todella herkulliselta! Mä rakastan suolaisia piirakoita, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Minä myös olen suolaisten piirakoiden ystävä. :)

      Poista
  9. Herkullisen näköisiä piirakoita! Suolaiset piirakat ovat niin hyviä ja nopeita tarjottavia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!