tiistai 15. joulukuuta 2015

Koristeita soodataikinasta





 
Jopas saatiin joulutunnelma aikaan! Koristeet on leviteltynä pitkin taloa, jouluradio raikaa ja joulusiivousta tehdään vähin erin. Vielä kun saataisiin lunta, olisi täydellistä. Aloitin siivoamisen niistä kohteista, jotka ärsyttää eniten ja siitä etenen tärkeimmistä vähemmän tärkeisiin. Hyvin sujuu, eikä haittaa vaikka loppupäästä jotain jäisi tekemättäkin.
 
Kesällä tein perusteellisen siivouksen KonMari-metodin avulla ja huomaan, että nyt on helppo siivota, kun kaikki turhin on karsittu pois ja muistan missä on mitäkin. Ja kyllä sitä turhaa löytyy vieläkin: pientä karsimista on meneillään koko ajan. Vielä viikko sitten ajattelin, että teen jouluksi vain tavanomaisen viikkosiivouksen. Kuitenkin alkoi tuntumaan siltä, että uusi vuosi on kiva aloittaa puunatusta kodista ja niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
 


 
Viikonloppuna askartelin koristeita Maizenasta ja soodasta. Helppoa ja ekologista askartelua. Koristeet tein niin, että levitin taikinan päälle pitsiliinan ja kaulitsin varovasti. Muutamaan perhoskoristeeseen upotin kuivumisvaiheessa pienen helmen. Oli aikomus koristella näitä vielä lisää, mutta tehdään se jos ehditään. Kauniita nämä ovat näinkin. Ohjeen taikinaan löysin Taikinainen -blogista , joka on ihania DIY-juttuja pullollaan. Kirjoitan ohjeen tähänkin, jos joku vaikka innostuu vielä askartelemaan. :)
 
Soodataikina
 
 2dl soodaa
1 dl maissitärkkelystä
1,25 dl vettä
 
Laita aineet kattilaan. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes taikina alkaa saostumaan. Taikinasta ei kuitenkaan saa tulla liian paksua, sillä liian paksu taikina murenee leivottaessa. Puuromaisen paksu koostumus on hyvä.
 
Siirrä kiinteytynyt taikina kulhoon ja taputtele varovasti kasaan. Peitä kulho kostealla liinalla, niin taikina ei kuivu. Anna jäähtyä hetki viileässä.
 
Taikina on parasta kaulia noin puolen sentin paksuiseksi taikinaksi, niin se pysyy kasassa. Huoneen lämmössä koristeet kuivuvat yön aikana.
 

 
Joulukoristeiden seasta löysin viimejouluisetkin tuunatut joulupallot. Tein räikeän värisille palloille päällisen paperisilpusta liimaamalla. Kauniin kiillon ja paremman pysyvyyden sain suihkuttamalla päälle väritöntä lakkaa.
 

 
 
Millaisia koristeita teillä on tehty itse?

12 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköisiä nuo soodataikinasta tehdyt koristeet! :)

    VastaaPoista
  2. Kivan näköisiä koristeita! Me tehtiin tänään koristeita taikataikinasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! Taikataikinaa voitaisiinkin testata seuraavaksi. Olen tainnut siitä askarrella viimeksi lapsena. :)

      Poista
  3. Kauniita! Voi kun olisi aikaa näperrellä itsekin :) Viime jouluna tein kanelitangoilla koristellun kynttilätuikun josta tuli ihanaa tuoksua kotiin. Täytyykin kaivaa se taas esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanalta kuulostaa tuo sinun tuikkusi. Kanelin tuoksu on hurmaava. <3

      Poista
  4. Upealta näyttävät teidän koristeet, hyvä idea päälystää pallot hieman hillitymmin :) Vähän aikaa sitten meilläkin tehtiin soodataikinasta joulukoristeita, ihanan helppoa ja kauniin valkoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lemmi! Minäkin tykkäsin soodataikina-askartelusta, tuli niin kauniita koristeita helposti. Ja nämä sopii ihan hyvin noiden hillittyjen pallojen seuraksi. :)

      Poista
  5. Aivan ihania ja vitsi noita haluan tehdä, uskon että osattaisiin. .) Mukavaa päivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kyllä osaatte, näitä on helppo ja kiva tehdä. :) Kivaa viikonloppua! <3

      Poista
  6. Kivoja! Mä yritin tehdä noita viime vuonna, mutta koristeet päätyivät roskiin. :D pitäneen kokeilla uudestaan tänä jouluna, jos vielä ehdin. Tällä kertaa teen paksumman massan kuin viimeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi että, joskus on vähän tuuripeliä, kun alkaa itse alusta asti tekemään. Toivottavasti ehdit vielä ennen joulua koristeiden tekoon, sillä minä ainakin tykkäsin tästä puuhasta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!