perjantai 24. huhtikuuta 2015

Mitä kuntotesti paljasti?

Vaikka pidän liikkumisesta ja liikunnasta, ja se on osa arkeani, joskus innostus lopahtaa. Lenkit, treenit ja jumpat alkavat tuntua pakon omaiselta puurtamiselta ja jopa salikortin hankkiminen kaduttaa. Vaikka liikkumiseni on ihan harrastelijatasoa, välillä tarvitaan jonkinlaista tavoitetta tai motivoivaa tekijää.

Reilun kuukauden kuluttua hikoillaan Likkojen Lenkillä . Tämä tapahtuma tuli juuri oikeaan saumaan motivaatiopulassa ja, kuten arvata saattaa, lenkkeily maistuu taas. Eilen pääsin vieläpä osallistumaan terveykuntotestiin. Mahdollisuus testiin tuli niin yllättäen, että en treenailumielessä ehtinyt valmistautua parempaa tulosta ajatellen. Nyt tulokset puhukoot puolestaan. ´



 
Kokonaisuudessaan suoriuduin testistä hyvin. Tosin pari kohtaa jäi vähän hampaankoloon, koska pienellä rutistuksella olisin pystynyt vaikuttamaan lopputulokseen aika paljon. Pieni pettymys siis siitä, ettei kuntoni ollutkaan niin hyvä, kuin olin ajatellut. Motivaatiota testi ainakin lisäsi, koska hyvinvointiani ajatellen haluan saavuttaa seuraavan tason. Sen lisäksi on tarkoitus olla hyvässä kunnossa myös tulevina vuosina.

Hommiin aloin jo tänään treenaamalla ihan erilaisia lihaskuntojuttuja kuin yleensä. Minulla on pieni epäilys, että huomenna se tuntuu jossain. Mukavaa viikonloppua. :)


P.S: Kiitos Riinalle testistä ja kuvista. <3

12 kommenttia:

  1. Ole hyvä ja kiitos itsellesi <3 (Ja kiitos treeniseurasta. Huomenna sit kiitellään kilpaa :D :D )

    VastaaPoista
  2. Nyt on juuri oikea aika aloittaa kunnon kohottaminen,
    aurinkoiset, lämpimät päivät houkuttavat liikkumaan!

    Ihana blogi sulla <3 Löysin tänne ihan äskettäin. Tervetuloa
    vastavierailulle blogiini, jossa liikutaan mm. Turun saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nyt on ihan eri fiilis lähteä lenkille, kun voi nähdä jopa pilkahduksen auringosta, toisin kuin esim. keskitalvella. :)

      Kiitos Teija, kiva kuulla, että pidät blogistani. <3 Tulen myös kurkkimaan sinun blogiisi. :)

      Poista
  3. Kyllä tällä keväällä ja lähestyvällä kesällä on taas sellainen kummallinen voima että pitää itselleen jotakin liikuntaa saada harrastettua, mina olen tuota juoksua ja kävely nyt aloitellut taas pienen tauon jälkeen(polvi kun reistaili ) :) Ihanaa on kyllä lähteä rauhalliselle lenkille luonnon helmaan <3 Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinullekin treeneihin! Liikunta helpottaa aina, olo on kevyempi ja mielikin parempi. :) Minäkin odotan kuivempia kelejä, että pääsee juoksentelemaan kunnon maastoon.

      Ihanaa sunnuntaita! <3

      Poista
  4. Mä niin tykkään testeistä. Hienosti olet suoriutunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Minä myös pidän testeistä, ihan kaikenlaisista. :)

      Poista
  5. Tein itse sinun testistäsi inspiroituneena kotona oman kuntotestin keventäjien ohjeilla ja voi huoh mulla on parantamisen varaa! Vielä pitäisi coopperi käydä juoksemassa.. Minulla ainakin sään lämpeneminen auttaa liikkeelle saamisessa aika paljonkin, toivottavasti myös sinulla helpottaa motivaatiopula :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus on inspiroinut muitakin! Itse ainakin tiedän nyt selkeästi ne osa-alueet, joissa on parantamiseen varaa. Sekin osaltaan motivoi. Tsemppiä sinullekin liikkumiseen! :) Ja kivaa sunnuntaita. :)

      Poista
  6. Voi kamalaa, jos nyt pitäisi johonkin testiin mennä. Lohduttaudun ajatuksella, että joku päivä olen taas hyvässä kunnossa :) Tosin täälläkin on päästy jo vähän taas treenaamaan ja voi sitä tunnetta kun ensi kertaa pitkästä aikaa pääsi salille!!! Hyviä treenejä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen liikkuu oman kunnon ja tilanteen mukaan. Sillä olen itsekin rauhoitellut itseäni, että vuorotyö ja pieni lapsi perheessä hieman mutkistavat aikatauluja monenkin asian suhteen.
      Liikunnan iloa sinulle Ruut, uskon, että tunne on ollut upea! Tsemppiä myös jatkoon! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!