sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pahuksen mukikakku ja blogin uusi ilme

Olenkohan tämän planeetan selkärangattomin ihminen? Edellisessä postauksessa hehkutan terveellisiä elämäntapoja ja haikailen rantakunnon perään. Seuraavaksi näen ihanan mukikakun ohjeen Happystarhome -blogissa. Lopun varmaan arvaattekin.


Otteen herpaantumiseen rantakunnon tavoittelusta ja mukikakkuun sortumisesta johti muutama tekijä. Esimerkiksi blogin ulkoasun muokkaus. Kuten huomaatte, ulkoasu on banneria myöten uusi. Muokkauksen piti olla pieni, muutaman minuutin juttu. Loppupeleistä voidaan puhua jo tunneista. Vaikka osaan teknisiä laitteita ja koneita joten kuten käyttää, voin kertoa, ettei se ole lempipuuhaani. Ainakaan silloin, kun on tarkoitus säätää tai muuttaa jotain juttua. Pelkään aina saavani yhdellä napin painalluksella peruuttomatonta tuhoa aikaan.

Peruskouluni olen käynyt siis kivikaudella, jolloin opetettiin lähinnä käynnistämään kone. Tosin myös copy-paste-toiminnon taisin oppia silloin. Ammattikorkeakoulussa selvisin tietotekniikka-tunneista kunnialla läpi, mutta taidot ovat ilmeisesti päässet ruostumaan.

Se siitä marinasta. Mitä pidätte uudesta ulkoasusta? Oma silmä ei tähän vielä ole tottunut. Saattaa olla, että sivubannerin pallokuvio tekee vielä paluun.

Joka tapauksessa, kyllä tämä mukikakku minun tympeää olotilaani paransi. Tässä ohje, jota käytin. Hieman muunneltu versio alkuperäisestä.
 
Suklaiset mukikakut (kaksi pientä mukia)

2 rkl vehnäjauhoa
2-3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
2 rkl öljyä
2 rkl maitoa
maun mukaan rusinoita
muutama pala tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sitten öljy, maito ja kananmuna. Lisää rusinat ja raastettu suklaa.
Jaa taikina mukeihin. Kypsennä mikrossa minuutin ajan.


 
Oli niin hyvää, ja niin helppoa. Kyllähän näistä kaikista jutuista pitää nauttiakin. Mieluummin näin, kuin että sitten vanhana muistelen, että eipä tullut tehtyä sitä mukikakkua vaikka kuinka teki mieli. Sateesta, selkärangattomuudesta ja vastoinkäymisistä huolimatta on ollut ihan kiva sunnuntai. :)

6 kommenttia:

  1. Ei tarvitse ihmetellä, miksi mun blogin ulkoasua ei ola päivitetty aikohin :) Joskus olen ajatellut ulkoistaa homman jollekin ATK-opiskelijalle. Hyvältähän tämä sun blogin uusi ulkoasu näyttää ja arvostan sitä keskimääräistä enemmän, kun tiedän millaista äherrystä tietokonehommat on :)

    Mukikakkua voisikin kokeilla... Tosin nyt yritän välttää herkkuja, että mahdun ristiäismekkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttua-Maaria! Ihanaa, että joku voi samaistua tilanteeseeni! :) Luulenpa myös, ettei blogini päivity ihan hetkeen. ;)

      Poista
  2. Tuo mukikakku on niin hyvää ja helppoa tehdä että eilisen jälkeen tein noita mukikakkuja tänäänkin ja varmaan huomenna töissäkin ;) ❤️ Herkullista vapun odotusviikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meninkin lukemaan sen ohjeen! :D Tämä on kyllä hyvää ja helppoa, sekä kivasti varioitavissa. Mukavaa Vapun odotusta sinullekin! <3

      Poista
  3. Voi mukikakku sentään, nam. <3 Täällä blogissa näyttää ihanalta <3 Kivaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. :) Ja kiitos Tiia, nyt on vähän erilainen ulkoasu. Hauskaa Vappua myös sinulle! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!