sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Uusi tuttavuus: Born to Bio

Berliinin matkalta palatessa olin vielä täysin pyörällä päästäni sen luonnonkosmetiikkatarjonnasta. Kotiin tullessa postissa odotti, mitäs muutakaan, kuin paketillinen ranskalaista luonnonkosmetiikkaa testattavaksi. Mikäpä sen mukavampaa, kuin samalla innostuksella tutustumaan Born to Bio -tuotteisiin.

 
Born to Bio on siis Ranskassa valmistettua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet ovat ecocert-sertifioituja ja niillä on myös cosmebio -merkki. "Cosmebio" -asiaa ja sen merkitystä piti hieman selvitellä, ja näin siitä kerrotaan Born to Bion omilla sivuilla:
 
"COSMEBIO – merkki takaa turvallisuuden
 
Cosmebio-merkki on turvallisuuden ja luotettavuuden merkki. Se takaa, ettei tuote sisällä silikoneja, mineraaliöljyjä, keinotekoisia väriaineita, synteettisiä tuoksuja, eläinperäisiä raaka-aineita, parabeeneja, geenimanipuloituja aineita eikä tuotteita ole testattu eläimillä."

Tarkempaa informaatiota mm. tuotteiden valmistuksesta voit lukea tästä.

 
Sain testattavaksi viisi eri tuotetta. Mielenkiintoisin niistä on ehdottomasti Sacha Inchi -ihoöljy, jonka ansiosta koko tuotemerkin oikeastaan löysinkin. Googlettelin nimittäin ihoöljyä, joka soveltuisi omalle pintakuivalle iholleni, sekä lapsen kuivuuteen taipuvalle iholle.
 
Kyseinen luomuöljy sisältää A- ja E-vitamiineja, aminohappoa, antioksidantteja, omega-3-, -6- ja -9-rasvahappoja. Sen kerrotaan hoitavan, suojaavaan, elvyttävän ja kosteuttavan ihoa. Erityisen hyvä se on kuivalle ja herkälle iholle, atopian, ihottuman, aknen ja psoriasiksen hoitoon.
Käytössä öljy osoittautui mainioksi äidin ja tyttären tuotteeksi. Pumppupullon ansiosta se on helppo annostella ja levittää. Öljy imeytyy ihoon hyvin ja nopeasti, jättämättä kuitenkaan öljyistä kerrosta ihon pintaan. Useimmat varmaan tietävätkin, että lapseen liittyvissä toimenpiteissä nopeus on valttia. Myöskin hyvin miedon tuoksunsa ansiosta Sacha Inchi -öljy on lapsiystävällinen. Vaikuttaa siltä, että öljy jää meillä vakituiseen käyttöön.


 
Vaikka olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa paljonkin, deodoranteissa olen vielä pysyttäytynyt perinteisissä ja tutuissa merkeissä. Oli siis jännittävää päästä kokeilemaan, kuinka toimii Zen Sensation -roll on deodorantti.
Tuote sisältää bambu-uutetta, sekä salviankukkavettä, jolla on ihoa rauhoittava vaikutus. Deodorantin tuoksu on raikas ja puhdas. Hieman makea, eikä liian voimakas. Käytössä se toimi hyvin, eikä tahrannut vaatteita tai ärsyttänyt ihoa. Piti myös hienhajun loitolla, mikä deodorantin tarkoitus onkin.  Vaikka treenikassistani löytyy vielä ne tujummat aseet hikoilua vastaan, arkiseen käyttöön tämä on hyvä deodorantti.


Aloe Vera Bambu -suihkugeelissä ennen kokeilua kiinnosti eniten sen tuoksu. Itselläni ei nimittäin ollut aavistustakaan, mille tuoksuisi Aloe Vera tai Bambu. Saatikka ne yhdessä. Tässäkin tuotteessa tuoksu on raikas ja makea, mutta silti jotenkin luonnollisen puhdas.


Born to Bio Shampoo kuiville hiuksille sisältää mm. avokadouutetta ja hunajaa. Pesuteho on hyvä; shampoo levittyy ja vaahtoaa hyvin. Hiukset ovat pesun jälkeen puhtaan tuntuiset. Tuoksu tässä tuotteessa on kivan hunajainen.

Kolmas suihkutuote paketissa oli Shea Butter & Tahiti Monoi 2in1 korjaava hoitoaine. Nimensä mukaisesti  sheavoita ja Tahiti Monoi-öljyä sisältävä hoitoaine lupaa ravita hiusta juuresta latvaan ja tehdä niistä helposti kammattavat. Sitä se todella tekee, koska hiushoidon jälkeen hiukset ovat todella hoidetun oloiset. Erittäin kuivahiuksisille tämä on varmasti erinomainen tuote sen hoitavien ja kosteuttavien ominaisuuksien ansiosta. Itselläni Tahiti Monoi 2in1 korjaava hoitoaine jää käyttöön tehohoidon tapaan joka toinen pesukerta.


Kokonaisuudessaan Born to Bio on pirteä ja raikas uusi tuttavuus luonnonkosmetiikan puolelta. Born to Bion maahantuojana toimii Nordic Health Systems. Lisää Born to Bion tuotteista pääset lukemaan tämän linkin takaa. Onko Born to Bio teille merkkinä tuttu? Mitäs piditte tuotteista?

Tuotteet on saatu testattavaksi blogiyhteisyön kautta.  


14 kommenttia:

  1. Mä en ole tätä merkkiä kokeillut, vaikka näitä saa helposti Prismastakin. Hiustuotteet kiinnostaisi eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin kätevää, kun luonnonkosmetiikkaa saa ostettua nykyään paljon helpommin kuin jokunen vuosi sitten. :) Kokeilemisen arvoisia ovat.

      Poista
  2. Nämä tuotteet kuullostavat kokeilun arvoisilta, tuo shampoo ja deodorantti olisi kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä pidän näistä. :) Ja pakkauksetkin ovat ihanan pirteitä!

      Poista
  3. Itsellä on kaapissa jemmassa korjaava hoitoaine, mutta ei ole vielä ehtinyt kokeiluun. Pirteät pullot kyllä houkuttelevat ostamaan. Hintakin on ihan mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, nämä ovat huokeamman hintaluokan luonnonkosmetiikkaa. Järjestelin omat suihkutuotteet uusiksi, että nämä kivan näköiset pullot pääsevät esille. :)

      Poista
  4. Meiltä löytyy tämän sarjan tropic tuoksuinen suihkusaippua (tässä tuote jonka tuoksuun olen rakastunut täysin!) ja hilse shampoo. Itse tykkään näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihania tuotteita? :) Pidän näistä tuoksuista tosi paljon. Luonnollisia, eikä yhtään synteettiseltä tuoksuvia.

      Poista
  5. Nää on ihania! Pakkaukset herkullisen näköisiä ja tuoksut aitoja! Mulla on tällä hetkellä mandariinin tuoksuinen suihkugeeli ja se on superihanan tuoksuinen. Tosin alkaa aina tehdä mieli mandariinilimpparia, kun tuolla Born to Biola pesen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä vältellä tuota mandariinisuihkugeeliä. Mun kesäksi kuntoon -dieetti ei salli limppareita, eikä niiden mielitakoja. :D
      Tosi ihana tuotesarja tämä on. Pitänee myöhemmin tutustua myös sarjan muihin tuotteisiin. :)

      Poista
  6. Ei ole tuttu, mutta kiitos esittelystä - haussa on turvallisempia ihon/hiustenhoito tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Katja. Toivottavasti löydät sopivia tuotteita. :)

      Poista
  7. Olen käyttänyt paljon näitä tuotteita ja tykkään itse kovasti, hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia! Toi hoitoaine varsinkin on hyvää ja shampoista olen tykännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiustenhoitotuotteet eivät tosiaan kampaamosarjojen rinnalla kalpene! Shampoosta taisi ihoöljyn jälkeen tulla myös minun suosikkini. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!