keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kotikulmilla





Alunperin oli aikomuksena lähteä pienelle kesälomareissulle. Keli oli kuitenkin hieno, ja tuntui turhalta käyttää kaunis päivä autossa istumiseen. Monen sadan kilometrin matkalle on kuitenkin vauvaperheenä varattava rutkasti aikaa mahdollisine pysähdyksineen.

Matkustamisen sijaan päätimme jalkautua ihan tänne kotikaupunkiin ja viettää hieman erilaisen päivän. Hoitolaukkuun pakattiin eväät pienimmälle ja lähdettiin matkaan.





"Pääkohteemme" päivällä oli Toivolan vanha piha. Asumme siedettävän kävelymatkan päässä, mutta silti täällä tulee käytyä aivan liian harvoin. Omat käyntikertani voin laskea yhden käden sormilla. Kyllä. Noloa.

Toivolan Vanha Piha on kuitenkin aivan ihana paikka! Pienessä pihapiirissä riittää katseltavaa (ja kuvattavaa) ja pikku putiikeista voi tehdä kivoja löytöjä. Aino miinus paikassa on se, että rattaiden kanssa kulkeminen on hankalaa.






Kahvila Muistossa nautimme kahvit ja macarons -leivokset. Ihan luksusta saada kahvi pöytään tarjoiltuna! Kahvila on muutenkin oikein idyllinen. Anteeksi teille, jotka jonotitte toiletin oven takana, oli aivan pakko räpsiä kuvia sielläkin. :D








Täällä lähinurkilla vietetyn päivän jälkeen olo on kuin miniloman jäljiltä. Tuntui kivalta katsoa kotikaupunkia välillä turistin silmin. Uusia paikkoja, ideoita ja aurinkoenergiaa. Keskustassa tein vielä löytyjä kirpparilta.

Miksipä aina lähteä jonnekin muualle, kun omatkin kulmat on vielä koluamatta? Nyt jo suunnittelen seuraavaa "reissua" kotikaupunkiin. :)


Kirkkopuistoon pystytettiin söpöjä leikkimökkejä. :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!