perjantai 29. elokuuta 2014

Keittiökosmetiikkaa: Risiiniöljy

Jo TÄSSÄ edellisessä postauksessa vihjailinkin keittiön pöydällä lojuvasta pullokokoelmasta ja kemikaalittomasta kosmetiikasta. Kuvassa on pullot manteliöljyä, omenaviinietikkaa, risiiniöljyä sekä purkillinen kookosöljyä.

"Keittiökosmetiikka" on kiehtonut minua pitkään. Eniten siinä viehättää raaka-aineiden puhtaus ja tuotteiden valmistaminen itse. Toisinaan "tavallisten" voidepurkkinen INCI-listojen lukeminen saa pään pyörälle. Miten yksi voide voi sisältää niin hirvittävän paljon kaikkea? Koen nämä öljyt sun muut myös turvallisiksi: jos sitä voi syödä, voi sitä myös huolettaa laittaa iholle.

Jonkin verran olen myös käyttänyt ja yrittänyt perehtyä luonnonmukaiseen kosmetiikkaan. Silti minulle on vielä pieni mysteeri, mikä oikeasti on luomua ja mikä ei. Aika monessa tuotteessa mainitaan sana "luonnonmukainen", mutta silti pakkaus ja sisältö ei vakuuta sen olevan luomua tai mitään sinne päinkään. Tässä onkin aihealue, mihin haluaisin perehtyä kunnolla.

Pidemmittä puheitta, ensimmäisenä putelikollaasista otin tutkiskeluun risiiniöljyn. Saamieni tietojen mukaan risiiniöljy on riisikasvista peräisin oleva kasviöljy, joka sisältää mm. E-vitamiinia, rasvahappoja ja proteiinia.


Olen koko pienen ikäni kuullut urbaania legendaa, että sillä on ripsiä kasvattava vaikutus. Ja aina, kun joku on minut tästä saanut vakuuttuneeksi, on jokin toinen taho kumonnut väitteen. Eihän siinä sitten muu auta, kuin testata tuote itse. Haittaakaan siitä ei voi olla. Kemikaalittoman vaihtoehdon lisäksi tässä luonnon ripsiseerumissa kiehtoo hinta: 250 ml/ 16.80€. Muutaman millin ripsiseerumista olisi saanut pulittaa pitkästi yli satasen, ja mitään sata prosenttisia takeita niidenkään toimivuudesta ei ole.
Ohjeistuksessa neuvotaan levittämään risiiniöljyä vanupuikolla ripsille iltaisin. Itse puhdistin tyhjän ripsiseerumiputkilon ja valutin öljyä sinne.



Olen myös kuullut, että risiiniöljy toimisi hyvin myös iholla ja hiuksilla. Sitten on vielä yksi muukin käyttötarkoitus, mutta sitä en aio kokeilla.

Otin ihan mielenkiinnosta kuvan meikittömistä ripsistä (ja kasvoista) ennen kokeilun aloittamista. On hauska tässä ajan mittaan vertailla, tapahtuuko muutoksia.



RISIINIÖLJYN KÄYTTÖTAPOJA:
  • Ripsien kasvattamiseen
  • Ihon hoitoon
  • Hiusten hoitoon
  • Kovettumiin ja känsiin
  • Kynsinauhoille
  • Huulivoiteena
  • Väsyneille jaloille
  • Silmämeikin poistoaineena

Kohta pääsevät tutkiskeluun muutkin jo alussa mainitsemani tuotteet. Ja jos jollakulla on näistä jo kokemusta, olisi kiva keskustella. :)
 

2 kommenttia:

  1. Tadaa. Tästä innostuneena yksi lukijoistasi suunnittelee jo kauppareissua tätä varten. Pakkohan se on testata! Paitsi jos on tulossa lisää postauksia näistä, niin odottelen niitä ja ryntään sitten kertarytinällä ostamaan kaikki mielenkiintoiset ;D

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, lisää postauksia teemaan liittyen on luvassa! Itse tässä jo pohdin, että olisi voinut tutustua tuotteisiin yksi kerralla, suuren repertuaarin sijaan. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!