tiistai 4. marraskuuta 2014

Teehetki (Ja superhelpon leivän resepti)

Iltojen hämärtyessä kotosalla oloaika lisääntyy. Pimeät illat eivät houkuttele puistoilemaan, lenkille tai shoppailemaan. On kiva puuhastella kotona kaikenlaista. Sitä myötä tekee myös mieli sisustaa, tuunata ja askarrella.

Tänään maalailin tyttären huoneessa, enkä millään malttaisi odottaa valmista, jotta pääsisi seuraavan askareen kimppuun. Ja maalin kuivumisajat, ne ne vasta tympeitä onkin. Mieltä kuitenkin lämmittää, kun tulosta syntyy. Ikuisuusprojektini ja murheenkryynini siis edistyy, ja voi, että kuinka olenkaan tyytyväinen. Vaikka kaukana tavoitteesta vielä ollaankin, on se lähempänä.



Etsiskelin myös ideoita jouluaskarteluihin. Jotain pientä on jo työn alla, mutta kaipaan lisää helppoja ideoita. Selailin pieni pirpana kainalossani Eilispäivän aarteet-kirjaa. Muutaman idean sain korvan taakse. Ensi viikolla vuorossa on sitten kirpputorikierros ja materiaalien hankinta. Millaisia lahjoja tai askarteluja te aiotte tehdä?



Iltateelle kaipasin tuoretta leipää. Ilman hiivaa ja kohottamista leipä valmistuu nopeastikin. Tähän meni aikaa maksimissaan puoli tuntia. Tuskin tämän helpommaksi voi leivän valmistus tulla. Mausteinen kaneli-tee sopi alkutalven teehetkeen hyvin. Nyt tekee mieli käpertyä viltin mutkaan hyvän kirjan kanssa.



Juustoinen leipä

5 dl jauhoja (Käytin speltti- ja sämpyläjauhoja)
1 rkl leivinjauhetta
1 1/2 tl suolaa
3 dl kylmää vettä
1 dl juustoraastetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi sekä juustoraaste. Muotoile taikinasta leipä pellin päälle. Painele haarukalla leipään reikiä ja ripottele vielä päälle juustoraastetta. Paista 15-20 min. 225 asteessa.



 

4 kommenttia:

  1. Oi, tuo juustoinen leipä kuulostaa hyvältä! Ja samoin mausteinen kanelitee :) Mä olen myös viime aikoina innostunut pitkästä aikaa juomaan teetä. Kai kylmät kelit alkaa vaikuttaa ;) Siivosin pari viikkoa sitten keittiön kaapin ja heitin vanhentuneita kuivamuonia roskiin. Jäi tilaa kivasti. Nyt olen kerännyt yhdelle hyllylle erilaisia teepakkauksia. Varsinkin luomuteet on viime aikoina iskeneet. Clipperin teestä tykkään :) Heillä on myös tosi laaja valikoima.

    MS / Beauty Highlights

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin viileän aikaan on kiva ulkoilunkin jälkeen nauttia lämmintä teetä, ja näin myös minulla teenjuonti lisääntyy syksyllä. Mun pitäisi tehdä sama operaatio ja siivota kuiva-ainevarastot. Olen nimittäin melko varma, että monta tarpeetonta pussin pohjaa siellä lojuu. :D
      Clipperin teet on tosi hyviä, ja pakkauksetkin näyttää kivalta! :)

      Poista
  2. Ai että, tuore leipä ja tee maistuisikin juuri nyt! Tänä jouluna luulen että olen tylsä ja toteutan "askarteluja" (ainakin kortit) tietokoneella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sanna! :) Eipä tietokone-askartelukaan ole hullumpaa. Kannattaa kokeilla tuota leipäreseptiä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!