torstai 26. marraskuuta 2015

Raakasuklaamandariinit

 
Tällä hetkellä kaupoissa on usein sitrushedelmiä myynnissä edulliseen kilohintaan. Meidän perheessä niitä kuluu paljon ihan välipalana ja jälkiruokana. Eilisestä Linkkaa reseptisi-postaukseen tulleista linkityksistä inspiroiduin ja kokeilin mandariinien dippaamista raakasuklaaseen. Kuten arvata saattaa, hyvin toimi ja maistui. :)
 
 
 
Valmistin kaakaovoista ja raakakaakaojauheesta pienen määrän suklaata, johon lisäsin teelusikallisen kookosöljyä. Raakasuklaan valmistukseen muuten hyviä tuotteita ja paketteja löytyy ainakin CocoVilta Hyvinvoinnin tavaratalosta .
 

Jäähdyttelin sulaa massaa jonkin aikaa, koska kiinteämpänä suklaa tarttuu hedelmiin paremmin. Dipatut mandariinin lohkot laitoin jääkaappiin, jotta suklaa kovettuu. Suklaassa dipatut hedelmät ovat kivoja keksin korvikkeita vaikka kahvin kanssa tai muuten vaan naposteltavaksi. Kohtuullisesti nautittuna raakasuklaa on kuitenkin ihan terveystuote.
 
Tähän suklaaseen dippaamiseen sopii varmasti melkein kaikenlaiset hedelmät. Seuraavaksi ajattelin testata banaanin, viinirypäleiden ja raakasuklaan yhdistelmää.
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Oijoi iso nam, reseptikään ei kuulosta liian vaikealta. Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan helppoa ja terveellistä! :) Mukavaa viikkoa Tiia! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!