lauantai 19. maaliskuuta 2016

Crazy Rumors

 
Kevätauringon kimmeltäessä on ollut mukava kokeilla itselleni uusia luonnonkosmetiikan tuotteita. Ihan parasta on myös se, että pääsee vihdoin ottamaan VALOkuvia ja kuvaaminenkin tuntuu jälleen mukavalta. Vielä hetki takaperin hyvien kuvien ottaminen oli kortilla, kun päivän ainokaiset valoisat minuutit oli hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti.

Sain Ekovistalta muutaman muun kivan tuotteen lisäksi testiin Crazy Rumors huulirasvan ja huulikiillon. Huulikiillon Sunset Hibiskiss -sävy on kauniin luonnollinen ja punainen. Kiiltoa ja sävyä on enemmän, kun tämän tyyppisissä kiilloissa yleensä. Ja tuoksu: se vie mennessään! Niin kukkainen ja naisellinen.
 
 
Huomaan taas olevani tuoksuvien juttujen perään. <3 Luonnonkosmetiikka yleensä tuoksuu voimakkaammin, kuin monet synteettisen kosmetiikan tuotteista. Itseäni se ei kuitenkaan haittaa, vaikka tuoksuherkkä olenkin. Näissä tuotteissa kun tuoksut ovat aitoja ja puhtaita, ilman synteettistä vivahdetta.
 
 
Eikä siinä vielä kaikki: ei riitä, että Crazy Rumors -tuotteet tuoksuvat hyvälle, ne myös maistuvat! Tuskin selityksiä kaipaa esim. se, mille tuoksuu Mint Chocolate -huulivoide. Miedon makean maun lähde näissä huulivoiteissa on luonnollinen makeutusaine stevia.  Koska Crazy Rumors huulivoiteet ovat 100% vegaaneja ja laadukkaista, luonnollisista raaka-aineista valmistettuja ilman turhia kemikaaleja, voin huoletta antaa pienen tyttärenkin hänen halutessaan sipaista pehmentävää huulivoidetta huulilleen.
 
Crazy Rumors -huulivoiteita ja kiiltoja löytyy laaja valikoima, josta voisin täydentää omaakin meikkipussia muutamalla kiillolla. Hyvä juttu muuten sekin, että huulivoide ja -kiilto ovat erimallisissa tuubeissa. Eli kiireessäkin erottaa tuotteet toisistaan astetta helpommin. Crazy Rumors valikoima löytyy Ekovistalta tämän linkin alta.

8 kommenttia:

  1. Multa löytyy kauhea kokoelma huulirasvoja, paitsi ei yhtään Crazy Rymorsin! Oon niitä himoinnut jo pitkään ja ajatellut "sitten kun saan muutaman käytettyä niin pääsen ostamaan niiltä jonkun ihanan", mutta ikävä kyllä huulirasvat minun käytölläni kestävät aivan liian pitkään :D Tuo huulikiiltokin kiinnostaisi kauheasti, jos laittaa kädelle niin paljonko tulee sävyä? :)

    ps. on kyllä ihanaa, kun valon määrä on lisääntynyt kunnolla! kamera saa räpsyä nyt paljon enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kova hamstraamaan huulirasvoja, vaikka en mikään niiden himokäyttäjä olekaan. :D Jotenkin niitä vain kertyy, kun aina löytyy uusia ja ihania! Yritän lisätä kuvan tuosta kiillosta kädellä vielä tähän postaukseen, kiitos ideasta! Siinähän sen pigmentin määrän näkee hyvin. :) Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  2. Ihan vieraita minulle nämä! Ihania kuvia olet ottanut. Hyvää palmusunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  3. Huulirasvaa on kulunut tänä talvena, tääonkin ihan uusi tuttavuus :) Aurinkoista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulirasva kulkee kyllä aina mukana, ja nyt olen hurahtanut noihin sävytettyihin versioihin. :) Ovat niin käteviä! Ihanaa viikkoa! <3

      Poista
  4. Crazy Rumorsin huulirasvat on aivan ihania! Mulla on Bubble Gum ja Hot Chocolate, molemmat niin herkullisia. Tuo huulikiilto näyttää todella nätiltä <3 On tosiaan aivan mahtavaa, että voi valokuvata huoletta pitkin päivää jo! Vielä vähän aikaa sitten piti kuvaaminen aina ajoittaa tiettyyn aikaan päivästä, tosin ihan joka päivä "oikeaan aikaankaan" ei ollut valoa riittävästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sinunkin huulirasvat kuulostavat todella herkullisilta! Olen todella ihastunut tähän huulikiiltoon, koska se kosteuttaa hyvin ja pigmenttiä on yllättävän paljon. :) Totta puhut tuosta kuvausongelmasta, mikä oli vielä jokin aika sitten. Kuvatiedostot onkin melko täynnä rakeisia ja hämäriä kuvia. :D Aurinkoista viikkoa Susanna! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!