maanantai 7. maaliskuuta 2016

Signe Seebid: Luonnonkosmetiikan helmiä

 
Viime viikolla Keski-Suomessa vietettiin hiihtolomaviikkoa. Meidän arkeenhan tuo viikko ei juurikaan vaikuta, koska miehenkin talviloma on toisena ajankohtana. Kuitenkin kerhot, muskarit ja muut harrastukset ovat olleet tauolla, joten tämä viikko ollaan eletty aika paljon riippumatta aikatauluista.

Yritän keksiä tällaisille viikoille ja tauoille jotain meidän perusarjestamme poikkeavaa tekemistä, jotta saataisiin vähän oikean loman tuntua. Tähän viikkoon on kuulunut siis myös rentoutuminen. Usean liikenevän hetken vietinkin luonnonkosmetiikan parissa. Kasvonaamioita, hiushoitoja, vartalon tehohoitoa. Jo vaikka vartin mittaisella omalla hetkellä on suuri vaikutus. Myös hyvinvoivat iho ja hiukset tuottavat nekin mielihyvää.

Sain Bona Valerelta, luonnonkosmetiikkaa myyvältä verkkokaupalta, lahjaksi ihanan paketin käsityönä luonnon raaka-aineista tehtyä kosmetiikkaa. Bona Valereen verkkokauppaan ja tuotteisiin pääset tutustumaan TÄSTÄ LINKISTÄ.  
Yksikään Bona Valeren tuote ei sisällä synteettisiä hajusteita, säilytys- tai väriaineita eikä muita kemikaaleja. Luonnollisestikaan tuotteita ei ole myöskään testattu eläimillä.

Laventelihoito on tähän mennessä ollut tuotteista monikäyttöisin. Laventelihoito sisältää kookosrasvaa sekä laventeliöljyä, jotka yhdessä hoitavat ihoa tehden siitä pehmeän. Tuote sopii hyvin myös hiustenhoitoon. Ennen hiusten pesua olen sivellyt sitä hetkeksi pipokauden kuivattamiin hiusten latvoihin. Tipautin pari tippaa myös lapsen kylpyveteen ja omalla vartalolla käytän sitä kosteusvoiteen tapaan. Öljy vaatii vähän pidemmän imeytymisajan, kuin perinteinen kosteusemulsio, mutta imeytyy kuitenkin nopeammin, kuin muistelinkaan. Iltasaunan jälkeen lempeä laventelin tuoksu saattelee yöunille. Tuotteen INCI-lista on ihanan lyhyt, vain kolme raaka-ainetta: kookosrasva, E-vitamiini, laventelin eteerinen öljy. (Lisää tuotteesta TÄÄLLÄ)
 
 
Laventelihoito kuuluu Signe Seebid -tuotesarjaan, joka on valmistettu Virossa. Kaikki sarjan tuotteiden ovat luonnollisia ja ihoystävällisiä, ja ne on valmistettu täysin ilman synteettisiä aineita. Värit ovat peräisin luonnonkasveista, savesta tai muusta luonnossa esiintyvästä. Pakkaukset ovat aivan syötävän kauniita, enkä epäröi hetkeäkään jättää niitä esille kylpyhuoneen tasoille. Tuotteet tuoksuvat aidoilta ja puhtailta, ja niiden luonnollisuuden haistaa ja tuntee.
 
Saamassani paketissa oli myös muita tuotteita ja kokemuksista niiden parissa tulen kertomaan vielä lisää. Oliko Bona Valere verkkokauppa tai Signe Seebid -luonnonkosmetiikka teille entuudestaan tuttuja? Mikäli kiinnostuitte, kannattaa olla kuulolla, koska sain muutaman ihanan tuotteen lukijoillekin arvottavaksi. ;) Esimakua arvonnasta alla olevassa kuvassa.
 
 
 
 

14 kommenttia:

  1. Täälläkin nämä testissä ja en voi muuta sanoa kuin wau, sydämessä notkahtaa. On omasta mielestäni varmastikin markkinoiden kauneimmat purkit ja itse tuotteetkin ovat aivan ihania. <3

    Ihanan näköisiä nämä sinun tuotteet, täällä on eri juttuja testissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instassa näinkin sinulla kuvan tästä tuotesarjasta. Näitä tosiaan kelpaa katsella ja kokeilla. <3 Toivottavasti pääsen pian lukemaan sinunkin kokemuksiasi. :)

      Poista
  2. Nämä ovat niin suloisia! Ehdottomasti haluaisin kokeilla itsekin, arvontaa siis odotellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan osallistumaan, siellä on monta ihanaa tuotetta arvottavana! :)

      Poista
  3. Ihania tuotteita, kiitos tästä tiedosta :) Ja Laukaasta eli n.20 km päästä löytyy hoitola, ihanaa <3 Tutustun lisää sivuihin ja taidan tehdä tilauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postauksesta oli hyötyä! :) Olisi ihana päästä ihan hoitolaankin hemmoteltavaksi näillä tuotteilla. <3

      Poista
  4. Ihanalta näyttää! Arvontaa odotetaan tällä ainakin ihan hulluna jo :D

    VastaaPoista
  5. Itsekin olen pikkuhiljaa testaillut muutamia luonnonkosmetiikka tuotteita mutta viwlä en ole koukuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen sitä mukaan, kun jotain uutta on pitänyt hankkia, valinnut luonnonkosmetiikkaa. Ja sopii minulle hyvin. Toivottavasti myös sinä löydät vielä hyviä tuotteita luonnonkosmetiikan parista. :)

      Poista
  6. Mulle on molemmat tuttuja, ja oonkin löytänyt SS:ltä monta ihanaa tuotetta! Varsinkin se vartalonkuorinta on ihan mun lemppari :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, nämä nimittäin ovat aivan ihania tuotteita! Myös vartalonkuorinta on nyt käytössä ja se jättää ihon todella pehmeäksi. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!