tiistai 27. tammikuuta 2015

DIY: Kierrätyskorvikset

 

Kaksi nappia. Kauniit kuin korut.
 
Nappilaatikossani on vuosia ollut kaksi nappia, jotka ovat mielestäni todella kauniit. Joka kertaa nappeja kaivellessa otan ne käteen ja pysähdyn hetkeksi ihastelemaan. Nappien alkuperää en muista, sillä tuolla samassa rasiassa ne ovat olleet todella kauan. Nykyään ei tule ommeltua ja neulottuakin liian harvoin, joten alkuperäiseen tarkoitukseensa napit tuskin ihan heti pääsisivät.
 
Halusin kauniit napit hyötykäyttöön ja nähtäväksi. Hukkaanhan ne nappilaatikon uumenissa menisivät. Päätin sitten askarrella napeista korvakorut. Samalla pystyin kiertämään ajatusta olla ostamatta uusia nappikorviksia vähään aikaan. ;)

 
Kotona oli valmiina jo korvakorun kantoja ja lukkoja, joita ostin heräteostoksena jokin aika sitten. Myös kuumaliimapuikkoja ja -pistooli löytyi. Kaikki tarvikkeet löytyi kerrankin valmiina. (Pahin DIY-inspiraatioiden murskaaja on muuten se, kun tarvikkeita saa metsästää pitkin kyliä. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, unohtaa jo mitä oli tekemässä...)
 
Nappi ja kanta siis kiinnitetään kuumaliimalla yhteen. Annetaan liiman kuivua ja korut ovat valmiit. Ja arvatkaas mitä: Tykkään näistä todella paljon. <3

 

10 kommenttia:

  1. On muuten tosi hienot! Ja pelkkää plussaa, jos kerrankin kaikki tarvikkeet löytyi kotoa. Mulla ei oo varmaan koskaan käynyt niin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! :) Tätä ei kyllä turhan usein tapahdu, että inspiraation iskiessä selviää ilman kauppareissua. :)

      Poista
  2. Kauniit tosiaan! Näppärästi toimittu! Kiva blogi sinulla muutenkin, tännehän jäin pyörimään :) Tule ihmeessä vastavierailemaan Villa Muruseen. (http://villamurunen.blogspot.fi. Terkuin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Olisi ollut sääli jättää nämä napit laatikoiden perukoille lojumaan. Kiva, kun löysit blogiini, ja kommentit ilahduttavat aina. :)

      Poista
  3. Ihanaiset napit. Minullakin on varastossa odottamassa nappikorvis postaus. Ihana blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira-Marie! :) Innolla odotan sinun postaustasi! Näitä korvakoruja tekisi mieli tehdä lisääkin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!