lauantai 10. tammikuuta 2015

Kadonnut Feng Shui

Vuoden vaihtuessa aloitin taas (ikuisuus)projektin kaappien raivaus. Olen aina ollut melkoinen tavarahamsteri ja lapsen myötä tavaramäärämme tuntuu vähintään triplaantuneen. Vaikka itse pyrin pitämään uuden ostamisen tällä hetkellä aika minimissä, jostain ihmeestä sitä kaapin täytettä kertyy.

Rakastan kauniita esineitä ja vanhoja tavaroita. Yksi intohimoni kohde on kosmetiikka ja kauniit putelit. Pidän kierrättämisestä, askartelusta ja ideasta, että käytetyt tavarat saavat  uuden elämän jossain muodossa. Arvaatte varmaan yhtälön?
Kyllä, minulla niitä jemmoja kertyy todella helposti. Olen kaukana minimalistisesta luonteesta. Nyt kuitenkin olin jo rojuterapian tarpeessa, koska aina jonkun kaapin oven aukaisu alkoi ahdistamaan.
 
 
Kävin läpi askartelulaatikot ja turhimmat tilpehöörit heitin pois. Parhaillaan käyn läpi omia vaatekaappeja. Paljon on mennyt keltaiseen kierrätysastiaan. Muutamia, tyyriimpiä ja joitain ihan käyttämättömiä, vaatteita laitan myyntiin nettikirpparille. Seuraavana on vuorossa ulkovaate- ja kenkävarastot.
 
 
Kun yhden asian heittää pois, on helpompi luopua seuraavasta. Tuntui jo helpottavalta, kun huomasin, että minähän pystyn tähän!

Ihmismieli on jännä. Tykkään, että kotona saa olla sellaista Huvikumpu-henkistä fiilistä. En pystyisi noudattamaan sisustamisessa mitään tyylipuhdasta linjaa, koska useimmiten tavarat löytävät paikkansa ja erityyliset huonekalut ja esineet sulautuvat kivasti yhteen. Silti salaa mieleni sopukoissa ihailen pelkistettyjä ja valkoisia skandinaavis-tyylisiä koteja.
 
 
Vaikka monta säkillistä kaikkea meille tarpeetonta on lähtenyt kodistamme eteenpäin, tuntuu, ettei se näy yhtään missään. Kuukauden päästä luultavasti aloitan siivouskierroksen uudelleen alusta. Tällä kertaa rankemmalla kädellä. Ehkä silloin jossain alkaa jo näkyäkin? Feng Shui, täältä tullaan!
 
 

2 kommenttia:

  1. Näpit irti nyt koneelta, täällä alkaa nyt sama ja se varmistui kun luin tämän. Ja ihan vaan nyt oman vaatekaapin mylläys.

    Iloista ja terkakkaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
  2. Sillä mylläyksellä voi olla toisinaan hyvinkin positiivinen vaikutus. :) Mukavaa iltaa Tiia. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!