torstai 8. tammikuuta 2015

Kulmakarvafriikki

Lähdin tänään isoin elkein kaupungille alennusmyynti-shoppailemaan. Tein ihan listan, mitä kaikkea tarvitaan. Sitä mukaa, kun kirjoitin, lista vain kasvoi ja kasvoi, kun mieleen tuli kaikkea todella tarpeellista. Suunnittelin jo postausta mahtavista löydöistä ja säästyneestä rahasta.

Ja mites meni? Kolme tuntia, yksi kahvi ja saalis lähes nolla. Taidan olla maailman surkein shoppailija. Nyt voin ihan oikeasti sanoa, että rahaa säästyi.

Kun ei kerran postata ostoksista, jutellaan vaikka kulmakarvoista ja niiden huollosta. Olen (melkein) friikki kulmakarvojeni suhteen. Haluan, että ne ovat huolitellut ja ojennuksessa. Kulmakarvat ovat kuitenkin yksi kasvojen ja ilmeen olennainen osa. Siistit kulmakarvat antavat kasvoille ryhtiä ja ovat huomattavasti helpompi ehostaa, kuin kulmat, jotka rehottavat ja joita ei ole huoliteltu.

Olen onnekas, että omat kulmani ovat luonnostaan melko tummat ja selkeän muotoiset. Muutaman kerran vuodessa käyn kosmetologilla muotoiluttamassa ja värjäyttämässä kulmani. Muutoin nypin aina kasvavat karvat sitä mukaan, kuin niitä ilmenee. Vaaleat, ihan ohkaiset, karvat ajelen siihen tarkoitetulla veitsellä.
 
 
Myös kulmakarvojen värjäys hoituu kotona helposti. Väriä ja hapetetta on mahdollista ostaa ihan marketeista ja tavarataloista. Viimeksi tein poikkeuksen, ja ostin Depend-merkkistä ainetta Refectocilin sijaan. Refectosil osoittautui voittajaksi ja sitä ostan taas seuraavaksi. Pakkauksissa on selkeät ohjeet aineen käyttämisestä. Yleensä lisäksi tarvitsee pienen astian, pumpulia ja siveltimen.
 
Ripsien värjäykseen tarvitsee sitten vähän enemmän tarvikkeita, kuten silmän alle laitettavia lappuja. Ripsihommissa olisi muutenkin ihan kätevää, jos sen tekisi joku muu. Pari kertaa olen värjännyt ripsiä silmä kerrallaan. Ja sen työn jälkeen todennut, että kaverin kanssa se on huomattavasti kätevämpää.
 
 


Värjäämisestä huolimatta ehostan kulmani aina. Tällä hetkellä käytän geelimäistä kulmaväriä. Myös kulmakynä ja puuterimainen kulmaväri ovat tuttuja, ja kaikki yhtä käteviä käyttää.

Pahin mokani kulmakarvojen suhteen on ollut se, kun on olen nyppinyt ne liian ohuiksi. Kulmakarvojen ohut "häntäpää" menee helposti liian kapeaksi, kun innostuu nyppimisestä. Kulmakarvat näyttävät siltä, kuin ne loppuisivat kesken.
 
Viimeksi kosmetologilla käydessäni kulmakarvani siistittiin vahan avulla. Vahaa aion kokeilla vielä itsekin kotona. Myös niille, joilla on hennot kulmakarvat, on kuulema jo tiedossa helpotusta; kulmakarvojen tuuhennus. Ensikuulemalla reaktioni oli, että mitä ihmettä. Mutta jos kerran ripset ja kaikki muukin, niin miksei sitten kulmakarvatkin? :)
 

4 kommenttia:

  1. Hih ihan mahtava tuo sinun shoppailureissu. Sumpit ja pari asiaa. :)

    En ole vähään aikaan värjännyt kulmia, pitäisi taas, kulmat sekä nypittävät tulevat paremmin esille. :)

    Kivaa iltaa Niina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano. :) Hyvä etten miehellekin uhonnut, että saa tulla sitten ostoskasseja kantamaan...
      Totta, värjäys on suuri apu myös kulmakarvojen muotoilussa. Ja värjätyt kulmat on aina kivat. :)

      Mukavaa viikonloppua Tiia! <3

      Poista
  2. Montako kertaa tosta dependin kulmaväri pakkauksesta värjää kulmat? Onko vaan yhen kerran juttu vai riittääkö useampaan värjäykseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuubista riittää useampaan kertaan. Tarkkaa lukemaa en osaa sanoa, mutta itse olen värjännyt nyt samasta tuubista ehkä kymmenet kulmat, ja vielä on väriä jäljellä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!