perjantai 23. tammikuuta 2015

Perjantai ja ajatuksia treenaamisesta

 
Se on perjantai. Taas. Viikot hurahtavat ihan liiankin nopeasti. Silti aina jotenkin odottaa viikonloppua, vaikkei se meillä välttämättä juuri tavallisista arkipäivistä eroa.
 
Tänä perjantaina hoidin heti viikon viimeisen salitreenin pois alta muun perheen tehdessä ruokaostoksia. Nyt viikonlopun saa pyhittää kaikelle muulle toiminnalle. Olen käynyt kuntosalilla varmaan viidentoista vuoden ajan. Aina aloittanut, ja viimeistään muutaman kuukauden kuluttua innostus on lopahtanut syystä tai toisesta.
 

 
Viime syksynä vihdoin ja viimein aloin treenaamaan kuntokeskuksessa Personal Trainerin ohjauksessa. PT kuunteli toiveitani ja tavoitteitani. Minulle laadittiin kuntosaliohjelma ja kävin ohjatusti salilla laitteet ja niiden käytön läpi. Tämän jälkeen en yhtään ihmettele, miksi kuntosaliharjoittelu aiemmin tuntui niin vaikealta.
 
Tein varmaan kaikki tyypilliset virheet. Huhkin itseni kipeäksi ja väsyneeksi. Enhän oikeasti tiennyt tuon tyyppisestä treenaamisesta mitään. Aloitin aina (omin päin) liian rankasti käymällä varmaan joka ikisen salin laitteen yhdellä käyntikerralla. Ja tuskinpa liikeradat ja painojen määrätkään olivat ihan oikeat. Ruokavaliosta puhumattakaan. Nyt vasta olen oppinut syömään riittävästi oikeanlaista ravintoa.
 
Yleensä käyn kuntosalilla kolmesti viikossa. Sen lisäksi yhdistän kahteen käyntiin jonkin ryhmäliikuntatunnin. Merkkaan kalenteriin valmiiksi päivät, jolloin treenaan, joten varmasti tulee lähdettyä. Liian väsyneenä en lähde. Kuten tyttären hampaan puhkeamisen vuoksi valvottujen öiden jälkeen. Pari kertaa olen pitänyt viikon tauon, kun on alkanut tulla sellaisia tuntemuksia, ettei jaksaisi. Silloin olen keskittynyt rauhallisiin kävelylenkkeihin ja venyttelyyn.
 

 
Päivälliselle tein tänään kasvis-kookoskeittoa. Pienillä jutuilla saa vaihtelua tavanomaisiin ruokiin, kuten tuolla kookosmaidolla nyt. Jälkiruoaksi meillä oli smoothieta, kuinkas ollakaan. :) Kivaa viikonloppua kaikille!
 
 

11 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä keittoa! Isteäni kauheasti kiinnostais kuntosalilla käyminen, mutta muu liikunta ja harrastukset vievät sen verran aikaa etten kerkeä.
    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun aika ei oikein riitä kaikkeen mitä haluasi tehdä ja harrastaa... Mutta hyvä, kun olet jo löytänyt sinulle sopivia harrastuksia, se on tärkeintä, että voi tehdä itselle mieleisiä juttuja. :)

      Poista
  2. Vaikuttaapa hyvältä tuo keitto! :) kivaa viikonloppua😑!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin vielä myöhemmin liittymään jäseneksi, ei jostain syystä puhelimella onnistunut...

      Poista
    2. Tervetuloa Katja! Kiva, kun liityit! :) Tätä keittoa tehdään meillä varmasti taas useammin. Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

      Poista
  3. Sosekeitot ovat ihania. Harmi, kun niitä ei meillä keskimmäinen lapsista suostu syömään. Siksi tulee tehtyä liian harvoin :). Salille minua ei ole vielä saanut. Olen ulkoliikunnan ystävä. Mutta voisin kuvitella, että henkilökohtainen ohjaus innostaisi erilailla salilla käyntiin. Ehkä joskus vielä minäkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttäisi taas alkavan ihanat kelit, joten itsekin valitsisin tällä säällä ulkoliikunnan. Lumikenkäily eritoten houkuttelee. :) Omalla kohdalla henkilökohtainen ohjaus kuntosaliharrastamiseen oli ihan ratkaiseva tekijä. Ilman sitä innostus olisi varmasti jälleen kerran lopahtanut. Mukavaa lauantai-iltaa! :)

      Poista
  4. Mukava blogi sinullakin. Klikkauduin jäseneksi. Itse en ole salityyppi, vaikka taloyhtiöltä oma sali löytyy ja joskus siellä vierailen. En tee liikkeitä tunnollisesti ja odotan vain ajan kulua. Mutta tanssi ja zumba saa hymyn huulille ja hien lentämään ja kalorit kulumaan ja se on niiiiin kivaa, ettei tajua edes huhkineensa. Kohta lähden nuoremman tyttäreni kanssa zumba-maratonille, 90 min zumbaa ja en jaksaisi odottaa... Toisille vain sopii tietynlaiset treenit, pääasia, että jotain löytyy:) Niin ja kun vanhenee, pitäisi tietty niitä lihaksia treenata, tiedän....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja tervetuloa! :) Niinpä, liikunta on tärkeintä, ja se, että siitä nauttii. Lajista riippumatta. Ja tietty elämäntilannekin vaikuttaa. Omalla kohdalla ratkaisevaa on se, että salille voin mennä lähes milloin vain, aikaa varaamatta.
      Zumba on varmasti hauskaa! Olen itsekin vähän katsellut zumba-tunteja. Ehkä ihan lähiaikoina menen kokeilemaan. Mukavaa iltaa! :)

      Poista
  5. Ai että nam, peukut keitolle ja sinun ihanalle nassulle. Kivaa nähdä välillä kuvia sinusta. <3 Olet kaunis. <3 Ihanaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos Tiia. :) <3 Sitä vaan jotenkin arkailee omien kasvokuvien laittamista tänne... Mukavaa iltaa sinulle! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!