torstai 25. kesäkuuta 2015

Tiesitkö nämä 10 asiaa minusta? Kurkkaa samalla, voititko lahjakorttiarvonnassa!

 
Rakastan haasteita. Kiitos Happystarhome -blogin Elinalle, kun haastoit minut kertomaan 10 asiaa itsestäni. Tämä haaste oli hankalampi, kuin arvasinkaan. Olisi aika hassua mainita ihan itsestään selviä asioita ja niitä, joita suurin osa ihmisistä ei ole kuitenkaan tehnyt. Siksi postaus olikin työn alla jonkin aikaa.
Tässä kuitenkin 10 asiaa, mitä et ehkä tiennyt minusta. Kuulostaako yksikään tutulta?

En ole koskaan...

  1. Uinut avannossa. Tällaiselle vilukissalle se on aivan liian extreme-laji.
  2. Matkustanut Aasiaan.
  3. Laitattanut itselleni ripsienpidennystä, tekokynsiä tai hiustenpidennystä.
  4. Hypännyt benji-hyppyä
  5. Neulonut loppuun itselleni aloittamaani villapaitaa. Aloitettuja etu- ja takakappaleita löytyisi vaikka näyttelyksi asti.
  6. Tankannut autoa, vaikka ajokortti on ollut siitä asti, kun täytin 18. Aika hyvin, eikö?
  7. Murtanut luitani.
  8. Omistanut mitään ns. merkkilaukkua.
  9. Ollut mikään elokuvafriikki. Teatterissa käyn katsomassa leffan kerran pari vuodessa. Kotona tv:stäkin katson niitä harvakseltaan. Nyt kuitenkin enemmän, kun kotona vietetty aika on lisääntynyt.
  10. Ollut mikään äärimmäisen järjestelmällinen ihminen. Yritän kuitenkin opetella sitä, että jokaiselle esineelle ja asialle on paikkansa.
 
Niin, ja sitten se arvonta. Synttäriarvonnassa oli tosiaan 40 euron arvoinen lahjakortti Suomen Luontaistukkuun. Arvontaan osallistujia oli aika hurja määrä, kiitos teille! Arpaonni suosi tällä kertaa Tässä ja Nyt -blogin Katjaa. Onneksi olkoon! Olen sinuun yhteydessä sähköpostitse. :)
 
Muistattehan myös, että vaikka arpaonni ei nyt olisikaan ollut suosiollinen, ensimmäisestä tilauksesta Suomen Luontaistukkuun saat 10 %:n alennuksen koodilla PIKKUBAMBINBLOGI.

10 kommenttia:

  1. Mäkin juuri toteutin tämän haasteen, kohdat 4&5 ovat minulla en ole-listalla. Tosin en ole ripsiä tai hiuksiakaan kokeillut, mutta häihin otin kynnet ja kun olivat samassa kohdassa.. :D Kiva postaus! Melkein innostuin kun näin tuon palkinnon menneen Katjalle, mutta väärä Katja, höh! Onnea siis kaimalle voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyy yhtäläisyyksiä! :) Tosin olen ajatellut, että kesällä ripset voisi olla kivat. Toisaalta, olisin aika laiska huollattamaan niitä. Aurinkoista viikon alkua Katja!

      Poista
  2. Niin kiva haaste ja mielenkiintoisia seikkoja oppi taasen sinusta. Avanto hui apua. .) Onnea Katjalle ja ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, palelen jo ajatuksesta "joutua" avantoon. :D Haastepostaukset on kivoja tehdä, sekä lukea. Mukavaa uutta viikkoa Tiia! :)

      Poista
  3. Kiitos :) Ja 1 ja 4 - niitä minäkään en ole tehnyt, enkä tee :) Juuri kohtaa 7 mietin tänään - että koskaan ei ole mitään minulta murtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vielä voitosta! <3 Juu, uskon myös, että 1 ja 4 ovat ikuisesti tällä listalla. Ja toivottavasti myös 7. :)

      Poista
  4. Aika jännää ettet ole vielä tankannut autoo :D Minäkään en ole hypännyt benjiä, vaikka onkin tehnyt mieli :D

    ❀Cinderella Days❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika ovelaa? :D Hui, olen niin korkeanpaikan kammoinen, ettei tee edes mieli ajatella moista hyppyä... Mukavaa viikkoa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!