lauantai 3. lokakuuta 2015

Kadulla

Perjantaiaamumme alkoi epätavalliseen tapaan vasta 9.30. Normaalisti heräämme vähintään pari tuntia aiemmin, mutta tällä kertaa pieni tyttö kömpi kainalooni puoli kymmeneltä. 

 
Olin varautunut myrskyyn ja siihen, että aamupäivä vietettäisiin kotioloissa. Taivaalla oli jo hieman tummia pilviä ja tuulikin tuntui yltyvän. Päätimme kuitenkin olla reippaita ja lähteä lenkille.
 
 
Kahdeksan kilometriä raikkaassa säässä järveä kiertäen meni lähes huomaamatta. Seurana meillä oli toinen äiti ja hänen 2-vuotias tyttärensä. Pulinaa ja naurua riitti.
 
 
 
Iltapäivällä oli ilmassa jo selkeät myrskyn merkit. Katumaiseman kuvaaminen tuntui mukavammalta auton sisäpuolelta.
 
 

 
Tuuliko teidän kaduilla eilen?
 
Käy Pieni Lintu -blogissa kurkkaamassa, millaisilla kuvilla muut ovat Kadulla -kuvahaasteeseen osallistuneet.

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kyllä meidän kadulla tuuli, niin että roskikset lenteli. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuosta meidänkin kadulta oli pieniä puita kaatunut, joten aikamoinen mylläkkä on käynyt!

      Poista
  2. Meilläkin oli myrsky täällä,sähkötkin katkesi!
    Tosi kivan värinen tuo auton sisusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin valot välkkyi, muttei onneksi menneet sähköt poikki kokonaan! Meillä on tuollainen vanha auto, jossa on vähän tavallisesta poikkeava tuo sisustus. :)

      Poista
  3. Ihana ulkoilukuvia ❤️Täällä ei pahemmin tuullut eikä myrskynnyt......Rentoa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Nyt vasta onkin ulkoilukelit parhaimmillaan! Ihanaa maanantaita!

      Poista
  4. Tuuli ja roskat ja lehdet lentelivät ja viimeiset hedelmät puista.

    VastaaPoista
  5. Kyllä täällä jotain tavaraa lenteli ja kaatuili takapihalla muttei mitään pahempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei mitään pahempaa, joissain paikoin oli ilmeisesti lennellyt enemmänkin..!

      Poista

Kiitos kommentistasi!