maanantai 2. maaliskuuta 2015

Mitä tehdä lapsiperheenä minilomalla?

 
Tänä keväänä olemme lähdössä ulkomaanmatkalle parin vuoden tauon jälkeen. Kyseinen matka on myös ensimmäinen matkamme lapsiperheenä. Aloitamme matkailun taaperon kanssa niin sanotusti pehmeällä laskulla ja yövymme kohteessa kolme yötä. Kuinkas ollakaan, olen alkanut kehitellä aiheesta itselleni pienoista stressiä.
 
Stressiä ei aiheuta itse matkustaminen, vaan se, kuinka vietämme aikamme kohteessa. Kohde on meille ihan uusi. Aika on humpsahtanut todella nopeaan, ja yhtäkkiä hoksasin matkamme lähestyvän. Ja me olemme ilman minkään valtakunnan suunnitelmia.
 
Ai niin se kohde. Se on Berliini.
 
 
Olin ajatellut sivuuttaa koko matkustus-aiheen blogissani, mutta päätinkin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Koska tätä varmasti lukee monta matkaajaa ja Berliinissä aikaansa viettänyttä, otan ideoita teiltä vastaan enemmän kuin mielelläni.
 
Hotellimme sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, mikä on ihan huippuhyvä juttu. Ihmisten ilmoille pääsee siis vaivattomasti. Ajatuksissa on ollut käydä eläintarhassa ja katsella nähtävyyksiä. Jotain paikallista ostettavaakin olisi kiva löytää, mutta se ei ole kuitenkaan matkan päätarkoitus. Muutamia opuksia kirjastosta on kotiin kannettu, mutta niihin tutustuminen on jäänyt hävettävän vähäiseksi... 
 
Miten sinä viettäisit vajaan neljä vuorokautta Berliinissä?
 
 
 

8 kommenttia:

  1. En ole käynyt Berliinissä mutta varmasti löytyy tekemistä ja ajanvietettä teille matkan ajaksi ❤️Teethän postauksen sitten reissusta, kiva olisi kuulla minkälainen paikka oli :) Mukavaa viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ihan varmasti teen postauksen tai useamman aiheesta! Vähän turhaa stressiä tämä on, myönnettäköön. :) Ihanaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  2. Berliini on ihan mahtava lapsiperhekohde - ja mahtava kaupunki muutenkin! Leikkipuistoja on paljon, ja niissä on kaikkea kivaa, trampoliineja, nukketeatteria ja vesileikkiä (tosin se nyt ei vielä keväällä ole niin ajankohtaista ;) ) Eli kannattaa katsoa kartasta lähimmät puistot, todennäköisesti niissä on myös leikkipuisto. Sitten on tietysti kindercafet, eli kahvilat, joissa on lapsille esim. jättihiekkalaatikko sisällä tai muuta puuhaamista - googlaamalla löytyy, ja esim tässä Guardianin artikkelissa on hyvin vinkattu paikkoja englanniksi: http://www.theguardian.com/travel/2010/mar/06/berlin-family-friendly-kindercafes

    Ulkona syöminen on tosi edullista ja helppoa, ja parhaat matkamuistot löytyy musta kirppareilta - niitä on viikonloppuisin paljon, hotellista todennäköisesti osaavat neuvoa lähimmän. Oi että, rupesipa tekemään mieli Berliiniin - pitänee varmaan ainakin kaivaa kesän reissusta kuvat esiin, ja tehdä postaus blogiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilia, suurkiitos vastauksestasi! Tätä varten juuri kyselin ja ihanaa, kun on tällaisia lukijoita!

      Tykkään ihan hirveästi luuhata erilaisissa kahviloissa, joten nuo kindercafet kuulostaa ihan huipulta. Se on kuitenkin tärkeintä, että lapsi viihtyy. :) Näin nautitaan matkasta eniten kaikki.

      Toivottavasti teet postaukseen blogiisi Berliinistä. Innolla odotan päästä sitä lukemaan. :) Mukavaa viikon jatkoa! :)

      Poista
  3. Me oltiin Berliinissä tammikuussa 5 päivää. Tykättiin kyllä, vaikka suurin osa ajasta menikin shoppaillessa ja kahviloissa ;) Oli niin hirveän hyytävä tuuli koko ajan, että nähtävyydet jäi minimiin. Kaupunki oli silti ihan omanlaisensa. Nauttikaahan reissusta! :)

    PS. Käy ihmeessä hurmioitumassa Ritualsin liikkeessä! <3 Juuri kirjoittelin Berliinin Rituals-visiitistäni blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia, ihan varmasti nautimme! :) Kävinkin lukemassa ja kommentoimassa postaustasi -yksi kohde siis lisätty to do-listalle.;) Kivaa iltaa!

      Poista
  4. Ooh ymmärtääkseni Berliinissä on niin paljon nähtävää, että Berliini kyllä vie teitä. Kaikenlaisia sisustuskauppoja ja herkkuja, hyvää ruokaa. Oi ihanaa. En ole ikinä käynyt Berliinissä, mutta olisi kiva mennä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, olet ihan oikeassa, ihana kun sanoit noin! <3 Päätin lopettaa stressaamisen, koska tuskinpa tekemisen puutetta tulee. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!