perjantai 20. maaliskuuta 2015

Uusin meikein kevääseen

Jo hyvän aikaa olen panostanut ihonhoitoon erilaisten hoitotuotteiden muodossa. Värikosmetiikka on siinä sivussa sitten vähän unohtunut. Samat meikkirutiinit ja tuotteet ovat olleet käytössä todella pitkään. Siksi olikin aivan erityisen kivaa päästä vaihteeksi testaamaan meikkejä. Olin jo ihan unohtanut sen tunteen, miten piristävä voi olla vaikkapa uusi huulipunan sävy tai hieman blingblingiä sisältävä luomiväri.
 
Sain Laveralta (Laveran sivuille pääset TÄSTÄ ) blogiyhteistyön merkeissä kolme luonnonkosmetiikan tuotetta, joita olen jo reilun viikon ajan testaillut. Alla käyttökokemuksia ja tuntemuksia siitä, miten sujui testaaminen meikkien kanssa.

 
Lavera 2-in-1 Compact Foundation eli puuteri ja meikkivoide yhdessä. Koostumus on paljon voidemaisempi kuin osasin odottaa. Voide on helppo levittää iholle pakkauksessa mukana olevalla sienellä. Se levittyy tasaisesti ja mukautuu omaan ihoon hyvin. Tuotteen sävy näyttää pakkauksessa paljon tummemmalta, kuin iholla. Ensin ajattelin, että olin valinnut aivan väärän sävyn. Mutta kuinkas ollakaan, sävy nimeltä Honey on iholleni juuri sopiva. Tuotteen peittävyys on myös yllättävän hyvä ja useammalla meikkivoidekerroksella saa hyvin ihon virheitä piiloon.

Samalla, kun tuote peittää ihon virheitä antaen sille mattapinnan, se myös hoitaa. Auringonkukkaöljyä ja sheavoita sisältävä 2-in-1 Compact Foundation tuntuu hyvältä herkällä ja pintakuivalla ihollani, kuivattamatta sitä lainkaan.

Mainittakon vielä, että aiemmat kokemukseni meikkivoidepuutereihin perustuvat noin viidentoista vuoden päähän. Ne kokemukset eivät ole ihan positiivisemmasta päästä, ja muun muassa sen vuoksi halusin testata, onko meikkipuuterien keskuudessa tapahtunut muutosta. Muistoissani meikkivoidepuuterit jämähtivät pieniksi kasoiksi pintakuivalle iholle tehden siitä kaikkea muuta, kuin kauniin. Lavera 2-in-1 Compact Foundation oli siis erittäin positiivinen yllätys. Siitä tuli heti vakiotuote arkiaamujen nopeaan meikkiin.


Lavera Beautiful Lip Brilliant Care -Huulipunan sävy Oriental Rose on luonnollisen punainen. Punatut huulet saavat olon tuntumaan naiselliselta ja jotenkin aikuiselta, jos näin voi sanoa. :)  Taas hoitavat ainesosat pääsevät oikeuksiinsa. Puna tuntuu kosteuttavan huulia jättämättä tahmaista tai muuten epämiellyttävää oloa. Koostumus on mukavan voidemainen ja tuote levittyy mukavasti suoraan puikosta ilman sivellintä.

Kolmas testattava tuote on Lavera Illuminating Eyeshadow Quattro eli hohdeluomiväripaletti, sävy Indian Dream. Tavallisesti olen luonnollisten ja neutraalien luomivärien ystävä. Nyt pääsen kuitenkin räväyttämään, koska tämä tuote sisältää valoa heijastavia pigmenttejä, jolla saa halutessaan aikaan hyvin näyttävän lopputuloksen. Kaikki neljä sävyä ovat kauniin murrettuja ja maanläheisiä, ja täydentävät toinen toisiaan.

 
Kuivalla siveltimellä arkikäytössä lopputulos oli "tavallisten" luomivärien kaltainen, mutta kuitenkin helmiäismäinen. Kostutetulla siveltimellä taas saa aikaan hyvin intensiivisen silmämeikin. Tällaiset monikäyttöiset tuotteet ovat mainioita; arkimeikki muuntautuu samalla tuotteella iltameikiksi, eron ollessa kuitenkin huomattava.

Uusin meikein kohti kevättä ja kesää siis. :) Uusitteko te usein meikkejänne vai palvelevatko samat, tietyt tuotteet pidemmän aikaa?

 
 

2 kommenttia:

  1. Kyllähän nämä meikit ovat meille naisille vähän kuin karkit lapsille. Alkaa himottamaan saada lisää! Kauniita meikkejä varsinkin. Itse olen saanut blogin kautta nyt meikkejä muutamia ja niillä on ollut kiva leikkiä. Mutta silti vilkuilen ja hamuan niitä lisää:) Eikös ole kumma? Huulipunia ja ripsiväriä kun ilman ei voi olla ja ihokin vähän sanelee, ettei ilman meikkivoidetta kylille lähdetä!
    Miten sen sun selluliittivoidekokeilun kanssa kävi? Olenko missannut sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano, kun ne kauniit pakkauksetkin jo puhuttelevat. :) Uusia meikkejä on ollut ihana päästä kokeilemaan, ja onpa niistä löytynyt uusia suosikkejakin.

      Et ole missannut kokeilua selluliittivoiteesta. Samaan aikaan vaan noudatin sitä detoxia, tein vatsalihashaastetta ja käytin voidetta, joten on hankala arvioida, mikä on minkäkin tulos. :) Mutta jonkin koosteen näistä voisin tehdä. Hyvä, kun muistutit! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!