lauantai 13. kesäkuuta 2015

Hip, Hei ja Hurraw!


 
Olen jonkin asteen huulirasvariippuvainen. Huuleni ovat aina olleet helposti rohtuvat ja kuivuvat. Täydellisen huulirasvan metsästys on ollut aikamoista salapoliisityötä, koska huomasin osan huulirasvoista vain pahentavan tilannetta. Tässä(kin) tapauksessa luonnonkosmetiikan puolelta ovat löytyneet ne parhaimmat tuotteet, ja olin sen vuoksi aika innoissani, että pääsin testaamaan Hurraw! -huulivoiteita.
 
Sain valita Hurraw! -verkkokaupasta kolme tuotetta ja päädyin keskenään aika erilasiin voiteisiin. Sun Balm -huulivoiteen nimikin kertoo sen sisältämästä aurinkosuojasta, joka oli päällimmäisin kriteeri tämän tuotteen valintaan. Usein suojaamme hyvin muun ihon, mutta huulet helposti unohtuvat. Kokemuksesta tiedän, että myös huulet voivat palaa. Suosittelen siis lämpimästi huulivoidetta suojakertoimilla. Sun Balm :ssa tuoksuu mm. vanilja ja mandariini. Tykkään. <3
 
Toinen valintani oli sävyttävä Kirsikka huulivoide. Tällaiset yhdistelmätuotteet ovat käteviä, ja tämäkin voide on jo aktiivisessa käytössä. Voiteen sävy on luonnollisen punainen. Tuoksukin on kuin tuoksuttaisi ihan oikeaa kirsikkaa. Arvatkaapa olenko useasti avannut tuon korkin pelkästään sen vuoksi, että saan nuuskia kirsikan tuoksua?

 
Kolmantena tuotteena valitsin Hurraw Moon balm -voiteen. Tämä idea on niin hauska! Sen lisäksi, että huulivoide tehokosteuttaa huulia yön aikana, se sisältää kamomillaa ja vaniljaa, jotka edesauttavat hyvän unen laatua. Koostumus on selkeästi paksumpi ja hoitavampi, kuin kahdessa muussa testaamassani voiteessa. Hoitavuuden takaavat mm. Moon Balm :n sisältävät, manteli-, kookos-, argan- ja avokadoöljyt. Unenlaadusta ja tämän tuotteen yhteydestä en osaa sanoa, mutta mukavan lempeä tuoksu ainakin oli huulissa nukkumaan mennessä. Aamulla huulet olivat pehmeät ja hoidetut.

 
Kaikki Hurraw -tuotteet ovat vegaanisia ja valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä ja Reilun Kaupan kriteerit täyttävistä raaka-aineista. Kaikki värit ja maut ovat täysin luonnollisia. Ja näitähän voiteita on ties minkälaisia. Tuotti hieman vaikeuksia valita verkkokaupasta vain kolme. ;)
 
Tuotteet on saatu testiin Hurraw.fi :stä.

8 kommenttia:

  1. Olen ihan hurahtanut Hurraw:n voiteisiin ja sain jo mieheltäni kiellon ostaa yhtään uutta huulirasvaa vähään aikaan, kun esittelin "kokoelmaani" ;) :D Omistan myös kaikki nuo kolme jotka sinäkin valitsit, ja kaikki ovat kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihania! Mäkin pelkään, että kohta alan "keräilemään" näitä. :D

      Poista
  2. Mulla on suklaa, ja ai että on ihanan pehmoinen huulirasva :)

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat ihan uusia juttuja meille, tyttäreni tyrkyttänyt vain niitä babylipsejä :) Tässä onkin minulla hyvä mahdollisuus ehdottaa näiden kokeilu seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Näitä on vaikka minkälaisia, ja kaiken lisäksi ovat luonnonkosmetiikkaa. <3

      Poista
  4. Nämä ovat ihania, Moon balm omakin suosikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moon Balm on huippu! Se onkin minulle jo ihan iltarituaali. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!