sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Luonnonkosmetiikan hoitotuotteita kesähiuksille


Kesällä on tärkeää suojata ja hoitaa myös hiuksia. Ainakin tällainen hentoinen ja vaalennettu hius kuivuu auringon vaikutuksesta helposti. Hiusten suojaamisessa päähine on tietenkin ykkösjuttu, mutta  myös hoitotuotteiden osuutta kannattaa miettiä.
 
Sain Laveralta blogin kautta testiin muutaman tuotteen hiusten luonnonkosmetiikkaa, joista haluan antaa vinkin teillekin. Paketista löytyi siis Natural Shine Hair Oil -hiusöljy, Repair & Care hair Serum ja After Sun -hiusnaamio. Ihan ensiksi äimistelin kyllä pakkausten pientä kokoa, että onko kyseessä testerikoko vai mitä ihmettä. Mutta käytössä ilmeni, että syykin oli ihan järkevä: tuotteet ovat niin riittoisia, että pari tippaa kerralla riittää. Näillä pulloilla pärjää siis kevyesti pitkän aikaa. Tuotteita ei kannatakaan annostella liikaa, muuten hiuksista tulee raskaan oloiset.


Natural Shine Hair Oil -hiusöljy hoitaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia. Tuote on pumppupullossa, ja todellakin yksi tai kaksi pumpun painallusta käyttökertaa kohden riittää. Pyyhekuiviin hiuksiin öljy leviää hyvin ja kuivuttuaan latvat ovat helposti kammattavat. Latvat eivät myöskään tunnu kuivilta, vaan mukavan hoidetuilta. Ilman hoito- tai viimeistelytuotteita hiukseni ovat vähän tunkkaisen oloiset, mutta nyt kauniin kiiltävät. Makean pähkinäinen tuoksu tässä tuotteessa hipoo täydellisyyttä. Tuoksun taustalla ovat luomumanteli- ja luomumakadamiaöljyt. Todellinen hiustentehokosteuttaja siis. Tuote ei sisällä silikonia tai muita synteettisiä ainesosia, ja onkin NaTrue -sertifioitu.
 
 
Lavera Hiusseerumi hoitaa ja samalla suojaa hiuksia kuumuudelta, esim. hiustenkuivaajan kuumalta ilmalta. Tuotetta suositellaan stressaantuneille, kuiville ja vaurioituneille latvoille. Näistä omani edustavat ainakin kahta ensiksi mainittua. Seerumi luonnollisesti myös ehkäisee hiusten haaroittumista. Myös tätä vegaanista ja NaTrue -sertifioitua tuotetta riittää pieni määrä: pari pumpun painallusta pyyhekuivien hiusten latvaosaan riittää mainiosti. Seerumia olen käyttänyt etenkin ennen föönin ja suoristusraudan käyttöä. Tuotteesta erottaa helposti luomuvilliruusu-uutteen miedon tuoksun. Muita hoitavia ainesosia ovat mm. avokado- ja makadamiapähkinäöljy sekä kasvikeratiini.
 
Kolmas tuote paketissani oli After Sun -hiusnaamio, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu käytettäväksi auringonoton jälkeen. Naamio sisältää luomu sheavoita ja aloe veraa, jotka hoitavat hiuksia tehden niistä kiiltävät ja pehmeät. Kuten arvata saattaa, tälle tuotteelle ei käyttöä vielä ole ollut. Jätänkin tämän odottamaan niitä ihan oikeita kesäkelejä, kyllä ne sieltä vielä tulevat.

10 kommenttia:

  1. Hyviä tuotteita :) Tarvitsisi hiuksiin laittaakin joku tehokuuri :) Mukavaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavera ei petä koskaan. :) Minäkin yritän ennalta ehkäistä hiusten kärähtämistä, ja nythän vielä näyttää siltä. että seuraavat päivät aurinko porottaa taivaan täydeltä. :) Ihanaa loppu viikkoa siis! <3

      Poista
  2. Mulla ei ole vielä muodostunut rakkaussuhdetta luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteisiin, vaikka ihonhoidossa olen jo lähemmäs kolme vuotta luonnonkosmetiikkaa suosinutkin :) Tosin olinhan mä meikkituotteidenkin suhteen aluksi aika epäileväinen, mutta yllättäen on sieltäkin viimeisen vuoden aikana löytynyt kultakimpaleita :) Niistä vinkkasin tosiaan blogissanikin jokin aika sitten (täällä). Ehkä siis hiustuotteetkin onnistuvat jossain vaiheessa vakuuttamaan mut! :D Tähän mennessä olen testannut vain Aubreyn shampoota ja hoitoainetta, jotka olivat yllättävän toimivia, mutta eivät kuitenkaan saaneet mua luopumaan muiden lempparieni käytöstä ;) Hiustenhoitotuotteissa suosin siis vielä "tavallista puolta", kun hiuslaatunikin on sen verran vaativa, että täytyy olla "kunnon" hoitotuotteet. Laveran tuotteista tykkään kyllä muuten, joten voisi näitä hiustuotteitakin jossain vaiheessa testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin siirtyminen luonnonkosmetiikan tuotteisiin on käynyt pikku hiljaa, osa-alue kerrallaan. Voisi sanoa, että vasta nyt viimeisempien kuukausien aikana olen innostunut myös hiustuotteista. (Teiniajan henna-värjäilyjä ei siis lasketa :)) Lavera on kyllä aina yhtä ihana, eikä ole pettänyt kertaakaan. Tuo Aubrey minulla onkin vielä testaamatta, ja ehkä voisin aloittaa juurikin shampoosta ja hoitoaineesta. Toivon, että sinäkin löydät vielä suosikit tältäkin luonnonkosmetiikan saralta. <3 Aurinkoista viikonloppua! :)

      Poista
  3. Laveran Natural Oil Shine kiinnostaisi kovasti, mutta hiustenöljyjen suhteen on aina varovainen, sillä monesti hiukset menevät liian öljyiseksi. Ehkä tässä voisi olla kokeilunarvoinen tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tuttu juttu, ja nyt vihdoin olen oppinut annostelemaan ihan minimaalisesti öljytuotteita. :) Joskus skippaan tavallisen hoitoaineen, ja laitan sen sijaan jätettävää öljyhoitoa. Sillä tavoin omat hiukseni ainakin säilyttävät kuohkeuden. :)

      Poista
  4. Oi tuo hiusöljy on varmasti ihana, heikkona öljyihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös. <3 Öljyt on ihania niin ihonhoitotuotteissa kuin hiustuotteissakin. <3

      Poista
  5. ihania tuotteita! Tosi kiva blogi. LIITYIN!

    http://eveliinamalinen.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!