perjantai 5. kesäkuuta 2015

Luonnonkosmetiikkaa kynsille (sekä alennuskoodi)


Pidän lakatuista kynsistä. Vaaleat ja nudet sävyt ovat eniten mieleeni. Lakatut ja siistit kynnet antavat huolitellun vaikutelman. Vaikka värilakkaa en aina laittaisikaan, vähintään kirkas lakka on aika must.
 
Tähän saakka onkin ollut tyytyminen synteettisesti valmistettaviin kynsilakkoihin. Tietääkseni kynsilakkojen luonnonmukainen valmistus on nimittäin hyvin hankalaa, ja siksipä näitä on odoteltukin. Sain The Natural Goods Company :lta testiin Logonan kynsilakan sävy nro. 1 (soft rose), päällyslakan sekä kynsilakan poistoaineen. Logonan kynsilakkoja on tällä hetkellä viittä eri sävyä (kaikki sävyt näet TÄSTÄ ). Tuotteet ovat NaTrue- sekä BDIH-luonnonkosmetiikkasertifioituja.

 
Kynsilakassa on normaalia pidempi kuivumisaika. Joten kannattaa odotella ihan rauhassa, ja hyvällä omalla tunnolla olla hetken tekemättä mitään, mikä saattaisi pilata lakkauksen. Itse menin näpertelemään kaikenlaista ennen aikojaan, joten ensimmäinen lakkaus meni uusiksi.
 
Lakka on pinnaltaan hyvin mattainen. Päällyslakka antaa kynnelle kuitenkin kauniin kiillon. Pullossa se näytti kellertävältä, mutta kynnelle levitettäessä muuttui kirkkaaksi. Lakka levittyi heti kuin unelma jääden tasaisen kauniin väriseksi. Kahdella lakkakerroksella sai jo hieman peittävämmän vaikutelman.

 
Kumpikin, lakat ja kynsilakan poistoaine, ovat lähestulkoon tuoksuttomat, mistä suuret aplodit ja montaa hurraa-huutoa! Vaikka tuotteissa mieto tuoksu onkin, se ei ole mitään verrattuna siihen tuoksuun mikä suurimmassa osassa kynsilakkoja ja putsareita on.

Lakkaus pysyi kynsissä hyvänä viitisen päivää, minkä jälkeen poistin lakat ja laitoin uudet. Tämän viiden päivän aikana lisäsin päällyslakkaa kahdesti. Aika hyvä pysyvyys siis, etenkin ottaen huomioon kaiken ei-niin-kynsiystävällisen toiminnan. Kotityöt, hiekkakakkujen tekeminen, käsien tiheä peseminen ja rasvaaminen, sekä jo tietokoneen näpyttely ovat kaikki kynsiä ja lakkaa kuluttavaa hommaa.


Ja loppuun vielä muistutus: Koodilla BAMBI saa 15% alennuksen 10.6.2015 asti! The Natural Goods Companyn verkkokauppaan pääset TÄSTÄ . Aurinkoista loppuviikkoa! :)
 

14 kommenttia:

  1. Hei :) En tiennytkään että Logonalla on kynsilakkoja, pitääpä kurkata Naturalgoodscompanyn valikoimaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nämä ovatkin aika uutuustuote ja viisi ihanaa sävyä löytyy. :)

      Poista
  2. Niin pidän minäkin ja aika usein kynsiä tuleekin lakattua! Ihanalta näyttävät nämä lakat ja täysin uusi tuttavuus itselleni ovatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua joskus suorastaan häiritsee, jos omat kynnet on lakkaamatta. :) Nämä lakat ovat ihan huippujuttu, ja vieläpä luonnonkosmetiikkaa. <3

      Poista
  3. Wau! Pitääpä kokeilla. Minä olen avian hurahtanut mineraaliöljyttömään kosmetiikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Jännää, miten kosmetiikan parissakin voi hurahtaa vaikka mihin. :)

      Poista
  4. Ihanat kynnet <3 Kesällä tulee usein lakattua kynsiä joten vaihtelu virkistää lakoissakin, täytyypä keittää kuppi kahvia ja käydä kurkkimassa tuolla :) Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Kesällä onkin ihana lakkailla ja paljastaa kauniit varpaankynnetkin. Rentoa sunnuntai-illan jatkoa! <3

      Poista
  5. Minä olen aikanaan lakannut kynsiä jatkuvasti ja kynnet oli huonossa kunnossa. Tajusin tuon vasta sitten, kun lopetin lakkaamisen. Nykyisin lakkaan kynsia harvoin, koska en ole oikein löytänyt sopivan ekoja ja turvallisia ja kestäviä lakkoja. Mulla kun ei oikein mitkään lakat pysy, vaikka laitan alus- ja päällyslakatkin. Mutta minusta olisi ihanaa, jos olisi aina nätit kynnet ja olen sen verran turhamainen, että tykkään lakoista ihan hirveästi :)

    Pisteet noile tuotteille vähähajuisuudesta! Monet ekolakat kun haisee voimakkaalle enkä pysty niitä käyttämään. Sain lahjaksi Benecosin lakkaa ja se on kyllä laadukas, mut joudun laittamaan sitä hengityssuojain naamalla. Kynsissä se ei onneksi enää haise. Oriflamella on jotain hyviä lakkoja, joissa on lyhyt INCI-lista, ei hirveesti myrkkyjä ja jotka ei haise. Ekolakkoja ne ei ole, mutta päädyin niihin kompromissina, koska en löytänyt hyviä ekolakkoja. Sittemmin löysin Suncoatin lakat (Ecco-Verde- nettikaupasta), joista olen kokeillut vain sitä, jonka poistamiseen ei tarvitse edes poistoainetta, mut eipä se lakka oikein kestä.

    Tässä hyvä linkki aiheesta kynsilakanpoistoaineet: http://purebodysolutions.com/mm5/merchant.mvc?Screen=Nail-Rev&Store_Code=PC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisilla ei kynnet meinaa kestää lakkoja, vaan huonontavat niitä entisestään. Itsellä on juuri päinvastoin, kynnet haurastuu ja katkeilee ilman lakan antamaa suojaa. Kynsilakat ovat kyllä ihania. Kaupassakin usein hypistelen niitä, vaikken aikoisi edes ostaa. :D

      Minä myös suosin miedosti tuoksuvia tuotteita. Kynsilakoissa ja putsareissa se haju on usein niin pistäväkin, että ihmettelen miten esim. allergiset ihmiset niitä pystyy käyttämään. :/ Oriflamen lakkoja voisinkin kokeilla. Käytin niitä joskus monta vuotta sitten, ja muistelen, että ne olivat ihan laadukkaita.

      Kiitos tuosta linkistä! Se oli mielenkiintoinen! :) Mukavaa illan jatkoa, sekä alkavaa viikkoa!

      Poista
  6. Onpa sinulla kauniit kynnet. <3 Nuo Logonan kynsilakat kiinnostaa todella paljon. Vihdoin luonnonkosmetiikka kynsilakat. :) Lemppareita täälläkin vaalea tai klassinen punainen vaikka kaikenlaisia lakkoja tuleekin kokeiltua kun mielen tekee mieli inspiroitua väreistä.

    Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. <3 Eikö olekin ihanaa, että viimein luonnonkosmetiikasta kynsituotteita? :) Tuolta löytyy myös ihana punainen sävy ja suosittelen kyllä testaamaan. Minäkin käyttäisin enemmän värillisiä lakkoja, mutta niissä huomaa kulumiset ym. niin helpommin, kuin nuden sävyissä. Ja olen aika laiska korjailemaan lakkauksia. :)

      Aurinkoista viikkoa! <3

      Poista
  7. Sulla on kyllä kauniit kynnet! :) Sopivan pituiset ja terveen näköiset. Oispa mullakin! Omat kynnet on aika haperoisessa kunnossa just nyt. Varmaan stressi verottanut osansa. En ole vielä kokeillut luonnonkosmetiikan kynsilakkoja, vaikka muuten luonnonkosmetiikkaa suosinkin. Hiustuotteita ja kynsilakkoja kohtaan mulla on kuitenkin vielä vähän epäilyksiä :D Täytyypä silti antaa niillekin jossain vaiheessa mahdollisuus, jos sullakin pysyi lakka kynsillä noin monta päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. <3 Olen siitä aika onnekas, että omat kynnet ovat aina olleet vahvat ja kasvavat nopeasti. Välillä pääsee kasvamaan jopa ylipitkiksi, mikä ei ole kovin kätevää saatikka kaunista. :D Itsekin olen ihan hiljattain testannut näit luonnonkosmetiikan hius- ja kynsituotteita, ja löytänyt niistä ihan toimivia tuotteita. Santen hiustuotteetkin yllättivät positiivisesti. :)

      Mukavaa viikon alkua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!