perjantai 28. elokuuta 2015

Hyvinvointi10: Viikko 2

Lenkkarit Asics, housut Oxide, huppari CMP.
 
IWELLO :n järjestämässä hyvinvointivalmennuksesta on ihan kiitettävästi takana ensimmäinen viikko. Tätä toista viikkoa aloittelen hyvillä mielin. Viikko sitten tehtävänä oli suunnitella viikon ajaksi kolme treenikertaa.
 
Pysyinkö tehtävänannossa? No en, koska kertoja tuli enemmän. Koen kuitenkin liikkuneeni itselleni juuri sopivan määrän. Sopivasti kestävyysliikuntaa, lihaskuntoa ja kehonhuoltoa. Suosittelen lämpimästi joogaa, pilatesta tai ihan mitä vaan kehoa huoltavaa toimintaa, jos et sitä säännöllisesti tee. Olinkohan itse venytellyt näin hyvin sitten marraskuun. Kuten arvata saattaa, joogatunti tuli kuin tilauksesta.
 
 
Tämän viikon IWELLOjengin tapaamisessa keskustelimme ravitsemuksessa. Mukana keskustelussa vilahtelivat ainakin ravintosuositukset, erilaiset ruokavaliot, superfoodit, ravintolisät, vitamiinit ja ruokatrendit. Nämä kaikkihan sekoittavat tavallisen ihmisen pään aika helposti, ja ravinto on otsikoissa ihan jatkuvasti.

Toisen viikon tehtävä on tehdä omaan ruokavalioon jokin positiivinen muutos. Koska oma ruokavalio on kesän myötä ollut hieman rempallaan, tiedän heti mistä aloittaa: tuoreiden kasvisten lisääminen joka aterialle. Meillä kyllä syödään kasvisvoittoista kotiruokaa ja kasviksia, salaattia ja hedelmiä on aina tarjolla. Viime aikoina olen kuitenkin helposti turvautunut väli- ja iltapalalla leipään ja juustoon, tai sitten välipala on unohtunut kokonaan.
 
 
Tapaamisen päätteeksi teimme vielä keskikehoa vahvistavia core-harjoituksia Henna-valmentajan johdolla. Core-lihakset ovat juuri ne, jotka pitävät yllä mm. hyvää ryhtiä. Nappasinkin liikkeet mieleen ja aion hyödyntää kotiharjoitteluun.
 
Tänään muuten liikutaan vielä ruoan parissa ja nautiskellaan: Kuopio ja SATOA foodfestival kutsuu! :)

8 kommenttia:

  1. Hyvältä kuullostaa ja näyttää tuo valmennus <3 Ihanan leppoisaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva kun jaksat seurata! :) Aurinkoista viikon alkua! <3

      Poista
  2. Hyvä sinä, reipasta meininkiä ja hyvä kun on valmennus. Tulee parhaita tuloksia. Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Näin juuri, paljon helpompaa tehdä tätä ohjatusti, kuin suinpäin. Ja toivotaan, että tuloksia syntyy. ;) Mukavaa viikon alkua! <3

      Poista
  3. Tuo teidän valmennus on ihan mahtava juttu, seuraan innolla :)

    Yksi ihan liian helppo kasvisten lisäämisvinkki on sellainen, että viipaloi koko koko kurkun kerralla johonkin kannelliseen astiaan. Siitä on helppo napsia iltapalaleivän päälle vähän vihreää! Samaan astiaan tai johonkin lokeroastiaan voi pestä valmiiksi salaatinlehtiä ja viipaloida vaikka tomaatteja ja paprikaa, jos oikein "vegeksi" haluaa heittäytyä. Se kurkun/muiden vihannesten viipaloiminen iltapalaleivän päälle kun on joskus ihan ylivoimaisen haastava homma :)

    Toinen hyvä vinkki on tehdä aamulla vaikka puoli litraa smoothieta eli yksinkertaisimmillaan jotain hapanmaitotuotetta, marjoja, banaania tai jokin viherpirtelö... Kun se on jääkaapissa, niin siitä voi tempaista välipalaksi nopsaan jotain terveellistä. Ja liikkujalle jokin rahkajuoma on oikein hyvä vaihtoehto. Itsellä ainakin on välillä niin kiire, että en ehdi lusikalla rahkaa lipiskoida, mutta juoma menee nopsaan alas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva, että jaksat seurailla valmennusta! :)

      Kyllä, välillä se viipalointi on aivan ylitsepääsemätöntä hommaa. :) Tuo tapa minulla joskus oli käytössä, mutta kesän myötä kaikki hyödyllinen on unohtunut. Kiitos tuosta vinkistä, meinaan tosissani ottaa sen käyttöön. :)

      Tuo smoothie-vinkki on myös hyvä. Itse en rahkaa oikein sellaisenaan tai minkään kanssakaan meinaa saada alas, mutta smoothiessa se maku aina on ihan eri. :D

      Poista
  4. Teitä seuraa kyllä mielenkiinnolla ;) Tsemppiä treeneihin ja elämäntapamuutoksiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mukavaa että seuraat! :) Kiitos tsempeistä, niitä kyllä kymmenen viikon aikana tarvitaan..! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!