tiistai 9. kesäkuuta 2015

Arvotaan luonnonkosmetiikkaa: Tehoseerumi iholle.

Kuten jo aiemmin vihjailin, blogin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi on arvontoja luvassa. Tämä arvontakin piti julkaista aikaisintaan huomenna, mutta niinhän siinä kävi, etten malttanut odottaa. Joten laitetaanpa ihana arvonta käyntiin jo nyt. :)
 
Blogin lukijoille ai varmastikaan ole jäänyt epäselväksi, että olen aivan myyty luonnonkosmetiikalle. Sen lisäksi, että tuntuu järkevältä käyttää iholla mahdollisimman paljon luonnonmukaisia tuotteita, luonnonkosmetiikka sopii minulle mainiosti. Olen herkkäihoinen ja aiemmin ihoni reagoi voimakkaastikin joihinkin synteettisiin tuotteisiin. Nyt lähes kokonaan luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni ihon reagointi on rauhoittunut ja se voi hyvin. Mutta nyt itse asiaan, eli arvontaan.
 
Lavera on luonnonkosmetiikan sarja, josta minulla on eniten kokemusta. Se on myös ensimmäisiä NaTrue sertifioitua kosmetiikkaa -merkkejä, joihin tutustuin. Tuntuikin erityisen mukavalta, kun sain valita Laveran maahantuojalta jonkin tuotteen teille arvottavaksi.
 
 
Oman pintakuivan ihoni pelastaja viime talvena oli Lavera Firming Serum, joka on kiinteyttävä tehoseerumi. Seerumi on edelleen lähes päivittäisessä käytössä, ja se onkin yksi tärkeimmistä ihonhoitotuotteistani. Tuote sisältää karanjaöljyä, hyaluronihappoa ja luomu valkoista teetä. Se imeytyy ihoon nopeasti sekä kosteuttaa ja ravitsee sitä. Käytön jälkeen iho on pehmeämpi ja sileämpi. (Aiempaan postaukseeni lavera Firming Seerumista pääset TÄSTÄ ).
 
Haluaisitko sinäkin tällaisen seerumin itsellesi? Arvontaan voi osallistua yhdellä, kahdella tai kolmella arvalla. Arvonnan säännöt ovat aika yksinkertaiset:
 
Yksi arpa = Kommentti tähän postaukseen (muista jättää sähköpostiosoitteesi!)
Kaksi arpaa = Kommentti + että olet lukija Bloggerin, Bloglovinin, Blogipolun tai Facebookin kautta.
Kolme arpaa= Kommentti, olet lukija, sekä jaat tämän arvonnan joko blogissasi tai Facebookissa.
 
Onnea arvontaan! Kerrothan kommentissa sen, kuinka monella arvalla osallistut. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 21.6 saakka.
 
 
Tuote on saatu arvontaan Laveran maahantuojalta, Nordic Health Systems :ltä.

43 kommenttia:

  1. Tästä mulla ei olekaan vielä kokemusta, joten ilolla hyppään mukaan arpajaisiin! :D Kahdella arvalla, lukija olen bloggerin kautta. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! :)

    VastaaPoista
  2. Mukaan arvontaan. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukaan :) Luonnonkosmetiikkaan minäkin olen yhä enemmän siirtynyt. Juuri tuli tilaus Madaralta, eka krt :)

    VastaaPoista
  4. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  5. kaksi arpaa, fb:n kautta luen :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kaksi arpaa! Laveran seerumia en ole testannutkaan:) Onnea 1-v blogi!

    VastaaPoista
  7. Todella mieluusti tätä tuotetta testaisin! Kahdella arvalla mukana, seuraan bloggerissa :)

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana!

    dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta! Mukana kahdella arvalla, luen bloggerin kautta. :)
    sonja.ronka@gmail.com

    VastaaPoista
  10. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  11. Tämä arvontapalkinto tulisi tarpeeseen <3 Kahdella mukana :) Aurinkoista keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  12. Ihana arvonta <3 Kolmella arvalla mukana :)
    takeabreathblog@gmail.com

    VastaaPoista
  13. mukana kahdella arvalla!(:
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kolmella mukana, jako facebookissa :) Tämä ongelmaihoinen myös lievästi sanottuna hurahtanut luonnonkosmetiikkaan, akneeni näyttänyt vaikuttavan positiivisesti. Pääsisi uusi luonnonkosmetiikka testiin, innolla odottaen arvonnan voittajan julkistamista! Ihanaa keskiviikkoa :)
    monathesuperman@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kahdelle arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Seuraan bloggerin kautta, eli kahdella arvalla mukana. Olisipa kiva kokeilla tätä :)
    kivipuuteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tämä piristäisi kesääni! Yhdellä mukana :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onnea! :)

    Kahdella mukana. :) leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Onnea, iloa ja innostusta blogieloon edelleen �� Kahdella mukana.

    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  21. Paljon Onnea! Kolmella mukana :) Kilpailu jaettu fb:ssä, oman blogin sivuilla.
    https://www.facebook.com/vhxvaikeeta?ref=aymt_homepage_panel

    VastaaPoista
  22. 3 arpaa =)

    mammalaiffii@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi tätä ois mukava tetata! Arpaonnea toivon kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  24. Mukana tässäkin mukavassa arvonnassa kahdella arpalipukkeella.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  25. Mainostin fb:ssä blogin puolella (ja idioottina unohdin väliviivan blogisi nimestä, anteeksi!) ja muutenkin olen jo vanhempi lukija. Kolmella arvalla mukana :) (emmi.kivijarvi at gmail.com)

    VastaaPoista
  26. Osallistun kahdella arvalla :)

    emilia.ollikainen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  27. Kuulostaa ihanalta tuotteelta, mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  28. Kaksi arpaa kiitos :)

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Haluaisin, yhdellä arvalla mukana :)
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa. Hyvää juhannusta sulle ja koko perheellesi :)
    nelliina @ yahoo.com (poista välilyönnit)

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan, terkuin Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla osallistuisin. :)
    Suoratkurveiksi@gmail.com

    VastaaPoista
  37. FB-lukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  38. FB-lukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukana (lukija bloggerin kautta)!
    ei.ihan.viela@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!